Kansainväliset osakemarkkinat ovat torstaina joutuneet paineeseen, kun New Yorkin markkinat notkahtivat keskiviikkona pahasti Yhdysvaltain keskuspankin lausuntojen takia.
Sijoittajia huolestuttaa Financial Timesin mukaan, että Yhdysvaltain keskuspankki ei aio riittävästi hidastaa suunnitelmaansa halvan rahan aikakauden lopettamiseksi.
Pankki nosti keskiviikkona ohjauskorkoaan. Koronnosto 2,25-2,5 prosenttiin oli varsin odotettu, samoin kuin ennakoitujen koronnostojen määrän pudottaminen ensi vuonna kolmesta kahteen.
Lehdistötilaisuudessa pankin pääjohtaja Jay Powell kuitenkin hermostutti sijoittajat kommenteillaan. Hänen mukaansa keskuspankki ei tule muuttamaan ”automaattiohjaukseen” perustuvaa politiikkaansa, jolla vähennetään pankin taseen kokoa.
FT:n mukaan monien sijoittajien mielestä keskuspankin pitäisi huomioida enemmän maailmantalouden hidastuminen ja Yhdysvaltain osakemarkkinoiden alamäki.
Keskuspankki ei myöskään ollut varainhoitoyhtiö FIMin mukaan erityisen huolissaan viimeaikaisista liikkeistä pääomamarkkinoilla. Powell tosin totesi, että koron nostoihin liittyy enemmän epävarmuutta, mutta se ei riittänyt sijoittajille.
Lisäksi keskuspankki laski Yhdysvaltain talouskasvua koskevaa ensi vuoden ennustettaan 2,5 prosentista 2,3 prosenttiin.
Yhdysvaltain suurimpien yritysten S&P 500 -osakeindeksi tuli keskiviikkona alas 1,5 prosenttia. FT:n mukaan tämä oli voimakkain reaktio keskuspankin toimiin yli kahteen vuosikymmeneen.
Aasian markkinoilla nähtiin pääindekseissä torstaina yli prosentin laskuja. Euroopassa ollaan torstaina aamupäivällä myös oltu runsaan prosentin laskuvauhdissa. Helsingin pörssissä on menty alaspäin puolentoista prosentin vauhdilla.