USA:n ja Kiinan välinen huippukokous päättyi hyvässä hengessä

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama ja Kiinan johtaja Xi Jinping ovat päättäneet kaksipäiväisen huippukokouksensa, jota yhdysvaltalaiset virkamiehet luonnehtivat uniikiksi, positiiviseksi ja rakentavaksi.

Yhdysvaltain turvallisuusneuvoja Tom Donilon kertoi Obaman varoittaneen Jinpingiä kyberrikollisuuden voivan jäädyttää maiden välit uudelleen.

BBC:n mukaan molemmat maat yhtyivät näkemykseen Pohjois-Korean ydinhakkeiden lopettamiseksi. Presidenttien puheissa nostettiin esiin myös talous- ja ympäristöasioita.

Valtioidensa päämiehet viettivät yhdessä lähes kuusi tuntia perjantaina ja kolme tuntia lauantaiaamuna Sunnylandsissä, Kaliforniassa.

Pikaisella yhteisellä kävelyreissullaan lauantaina, Obama kuvaili keskustelujen edistymistä ”loistaviksi”.

Neuvotteluiden jälkeen Donilon kertoi lehdistötilaisuudessa Obaman kuvailleen Jinpingille, millaisia kyberuhkia Yhdysvallat on kohdannut.

Tarkempia yksityiskohtia Donilon ei kertonut, mutta sanoi Obaman alleviivanneen, ettei Washingtonissa ole epäilystäkään siitä, etteivätkö urkintayritykset olisi tulleet Kiinasta.

Aiemmin Jinpingin ulkomaanasioiden neuvonantaja Yang Jiechi kertoi toimittajille Kiinan haluavan tehdä kyberturvallisuusasioissa Yhdysvaltain kanssa pikemmin yhteistyötä, kuin kiistellä.

Mainos