Yhdysvaltain hallituksen tekemä salainen raportti Irakin turvallisuusjoukoista toteaa, että Irakin hallituksen joukkojen neuvonantajiksi mahdolliset lähetettävien amerikkalaisten turvallisuus saattaisi olla uhattuna, koska useisiin turvallisuusjoukkojen yksiköihin on soluttautunut joko äärisunnalaisia ilmiantajia tai Iranin tukemaa shiialaista henkilökuntaa, kertoo New York Times.
Raportin mukaan ainoastaan puolet Irakin operatiivisista joukoista kykenee toimimaan amerikkalaisten erikoisjoukkojen kouluttamina ja neuvomina, jos Yhdysvallat päättää auttaa Irakia ottamaan takaisin Pohjois- ja Länsi-Irakissa menettämänsä alueet, jotka Isis-järjestön sunnimilitantit ovat viime kuukausina vallanneet.
Irakin hallituksen ongelmana on myös se, että valtaosa pääministeri Nuri Kamal al-Malikille lojaaleista joukoista on shiia-muslimeja, joista monet on koulutettu Iranissa.
Shiia-muslimit taistelivat amerikkalaisia vastaan Yhdysvaltain miehitettyä Irakin, ja nämä muslimit saattavat muodostaa uhan amerikkalaisille neuvonantajille. Mutta ilman amerikkalaisjohtoista yritystä Irakin turvallisuusjoukkojen uudelleenrakentamiseksi, Irakin hallituksen riippuvuutta Iranin tukemasta sotilashenkilöstöstä ei välttämättä saada loppumaan, raportti kertoo.
Yhdysvaltain presidentti Barack Obaman hallituksella on vaikeuksia löytää oikea tapa kohdata sunnilaisen Isis-järjestön taistelijat, jotka ovat ottaneet haltuunsa suuria irakilaisia kaupunkeja ja poistaneet Irakin ja Syyrian välisen rajan.
Yhdysvaltain hallitus pohtii nyt, pitäisikö sen lähettää lisää sotilasneuvonantajia, aseita ja valvontalaitteistoa Irakiin, josta amerikkalaiset taistelujoukot lähtivät vuonna 2011.
Yhdysvallat lähetti tässä kuussa 200 ylimääräistä sotilasta suojelemaan Yhdysvaltain suurlähetystöä Bagdadissa.
Irakissa on lisäjoukkojen lähettämisen jälkeen yhteensä 750 amerikkalaissotilasta. Obama on kuitenkin tehnyt selväksi, että amerikkalaissotilaita ei lähetetä taistelutehtäviin irakilaisjoukkojen rinnalle.
Irakiin on lähetetty myös 6 Apache-taisteluhelikopteria ja aseistamattomia miehittämättömiä lennokkeja.