Uuden Suomen haastattelema laulaja-lauluntekijä Maija Vilkkumaa sanoo artisteilla olevan usein ongelmia yksittäisten verovirkailijoiden kanssa, jotka voivat tehdä erityyppisiä päätöksiä yhtiöiden käytöstä. Järjestelmä on hänen mukaansa epäselvä ja rakennettu päivätyöstä vakituista palkkaa saavien kannalta.
Suomalaiset lauluntekijät voivat Vilkkumaan mukaan mennä halutessaan Ruotsin Teoston eli STIM:n asiakkaiksi, ja monet ovat hänen mukaansa siirtyneetkin.
Suomessa Teosto pitää korvauksia ansiotulona, joita ei voi maksaa kokonaan tekijän yritykselle.
”Suomessa vaatisi lakimuutoksen, että tekijä voisi ottaa omalle yritykselleen tekijänoikeuskorvauksensa. Suomessa sitä prosenttia nostettiin, mutta sen isommaksi saaminen vaatisi jo lakimuutoksen”, Maija Vilkkumaa sanoo US:lle.
”Ruotsissa se on niin (laissa). Silloin se tarkoittaa, että jos on paljon Teosto-tuloja – ja monilla jotka rupeavat tekemään kansainvälisesti ja tulot kasvaa – niin silloin veroprosentin saa firman kautta hieman alemmaksi, kun raha tulee oman firman kautta. Ongelma on, että se (raha) tulee äkkiä piikkeinä, ja yhtäkkiä saattaa mennä kauhean isoksi veroprosentti”, Vilkkumaa kuvailee.
Vilkkumaan mukaan ei ole hirveän reilua, että Teosto-korvauksia kohdellaan palkkatulona. Tulot eivät hänen mukaansa ole suhteessa siihen, paljonko tekee. Periaatteessa hän sanoo olevansa progressiivisen verotuksen kannattaja ”hyvin vahvasti”.
”Mutta Teosto-tuloa ei minusta voi verrata palkkatuloon. SIksi sen laskuttaminen yrityksen kautta olisi järkevää ja reilua”.