Urpilainen sanoi vappuna Jyväskylässä, että työtä ja oikeudenmukaisuutta korostava hallitusohjelma on edelleen ajankohtainen ja SDP:lle sopiva perusta hallitustyölle.
– Monia asioita on tehty oikein. Pääomaverotuksen korotuksen ja solidaarisuusverojen myötä verotus on nyt aiempaa oikeudenmukaisempaa. Pienituloisten toimeentuloa on tuettu työtulovähennystä, perusvähennystä ja perusturvaa korottamalla. Olemme luoneet nuorisotakuun ja toteuttamassa vanhuspalvelulain. Eurooppa-politiikassa olemme tiukentaneet linjaa ja saaneet aikaan tuloksia vakuuksissa ja sijoittajavastuussa, hän luetteli.
Työllisyystalkoissa puolestaan alkoi Urpilaisen mukaan uusi vaihe hallituksen maaliskuisessa kehysriihessä.
– Rikkikompensaatio, alueellinen kuljetustuki ja liikennehankkeet tukevat teollisuutta. Kiitän myös oppositiosta tulleesta tuesta yhteisöveron alennukselle, joka avaa uusia mahdollisuuksia investoinneille ja uusille työpaikoille. Viime aikojen esimerkit lomautuksien ja osingonjaon yhdistämisestä eivät kuitenkaan lupaa hyvää. Tällainen toiminta syventää omistajien ja työntekijöiden vastakkainasettelua. Vetoan nyt yrityksiin. Hillitkää osingonjakoa. Investoikaa. Työllistäkää – ikääntyviä ja nuoria. Älkää irtisanoko. Nyt talkoohenki on testissä, Urpilainen sanoi.
Hallitus pystyy parempaan
Urpilaisen mukaan hallitus ja SDP pystyvät parempaan. Hänen mukaansa nyt on aika keskittyä työttömyyden vähentämiseen, kuntapalvelujen parantamiseen sekä veroparatiisien ja harmaan talouden torjuntaan.
– On katsottava nöyrästi peiliin. Hallituksen on parannettava juoksuaan. SDP:n on parannettava juoksuaan. Minun on parannettava juoksuani. Tässä on tämän vapun viesti, hän sanoi.
Hän muistutti, että talouspolitiikassa hallitus on joutunut käyttämään aikaa eurooppalaisen laman torjuntaan, nyt on aika keskittyä suomalaisen työn lisäämiseen.
– Uusi vaihe työllisyystalkoissa alkoi kehysriihessä. Viestimme Suomessa on: me haluamme kaikki töihin. Ikääntyvien työllistäminen edellyttää myös työelämän laadun kehittämistä. Näissä työllisyystalkoissa SDP haluaa tehdä tiivistä yhteistyötä ay-liikkeen ja palkansaajien kanssa.