Urpilainen lisäisi sotainvalidien avopalveluja

Valtiovarainministeri, SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilaisen mukaan valtion on kannettava päävastuu sotainvalidien ja rintamaveteraanien hoidosta ja kuntoutuksesta.

Jutta Urpilaisen mukaan tavoitteena pitää olla, että avopalvelut pystytään turvaamaan kaikille sotainvalideille ja rintamaveteraaneille.

– Haluan kiittää Sotainvalidien Veljesliittoa sen avustajatoiminnasta, joka on paikannut niitä aukkoja, joita prosenttirajat ovat aiheuttaneet sotainvalidien palvelujen saannissa. Korostan kuitenkin, että päävastuu palvelujen järjestämisestä kuuluu valtiolle, Urpilainen sanoi lauantaina Sotainvalidien Veljesliiton Kokkolan osaston 70-vuotisjuhlassa.

Valtio korvaa tällä hetkellä sotainvalidien sosiaali- ja terveydenhuollon avopalveluja, mutta haitta-asteeltaan 10-15 prosentin sotainvalidit jäävät korvattavien palvelujen ulkopuolelle.

Tämän vuoden alusta astui voimaan sotilasvammalain muutos, joka laajensi laitoshoidon korvaukseen oikeutettujen sotainvalidien joukkoa laskemalla pysyvän laitoshoidon korvattavuuden haitta-asterajaa 25 prosentista 20 prosenttiin.

– Mielestäni prosenttirajojen lieventämistä pitäisi jatkaa erityisesti avopalvelujen ja kotiin vietävien palvelujen osalta. Tavoitteena on, että kaikilla sotainvalideilla olisi sotavamman haitta-asteesta riippumatta mahdollisuus saada kotiin oman kuntansa järjestämiä palveluja, Urpilainen sanoi.

– Lisäksi tänä kesänä voimaan astunut vanhuspalvelulaki parantaa kaikkien vanhusten, myös sotaveteraanien ja sotainvalidien palvelutasoa, hän huomautti.

Mainos