”Urpilainen ei voi enää paeta eläkeiän nostoa”

SDP:n puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen puheet keskiviikkona rakenneuudistusten välttämättömyydestä näyttivät keskustan varapuheenjohtajan mukaan peilille puhumiselta.

– Toisen päähallituspuolueen johtajana ja valtion kirstunvartijana Urpilaisella on kaikki valta käsissään, mutta samalla kaikki on edelleen tekemättä. Kaikki tiedämme miksi: kun tuli puhuttua näköalattomasti viime eduskuntavaaleissa, sanoo keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Annika Saarikko.

– On äänestäjien aliarvioimista pauhata suu vaahdossa rakenteellisista uudistuksista, kun itse seisoo niiden tulppana, hän jatkaa.

Keskiviikon Helsingin Sanomien mukaan eläkeiän nostamisesta SDP kieltäytyy edelleen ehdottomasti ennen ensi vaaleja.

Urpilainen ei kertonut, onko SDP valmis tekemään päätöksen asiasta vielä tällä vaalikaudella. Tähän kysymykseen valtiovarainministeriltä Saarikko odottaa vastausta.

– Vai aikooko Urpilainen yrittää tehdä tulevista eduskuntavaaleista eläkevaalit? Viime vaalien toisintoa kukaan tuskin toivottavasti haluaa. SDP saattoi yhdet vaalit käydä pelottelemalla kansaa pahoilla eläkkeitä leikkaavilla porvareilla, mutta se tarina ei enää uppoa, Saarikko sivaltaa.

Hän toteaa, että suomalaiset ovat fiksuja ja tietävät, että työuria on pidennettävä hyvinvointiyhteiskunnan pelastamiseksi.

– Päätökset on tehtävä tulevien sukupolvien vuoksi. Tätä asiaa Urpilainen ei pääse pakoon, ei edes piiloutumalla ylijohtaja Jukka Pekkarisen työryhmän taakse tai vain toivomalla työmarkkinajärjestöjen sopimiskyvyn suopeutta.

– Uskon, että myös SDP:ssä todellisuudessa tiedetään, että työurien pidentäminen on välttämätöntä ja että osana työurien pidentämistä myös eläkeikää on nostettava. Demarijohtoisessa ay-liikkeessä tähän näyttää olevan valmiutta, mutta puolue on edelleen irti todellisuudesta, Saarikko tulkitsee.

Mainos