Suomen Urheiluliiton puheenjohtaja Riikka Pakarisen mukaan Tokion yleisurheilun MM-kisat eivät täyttäneet suomalaisten yleisurheilutavoitteita.
– Emme voi olla tyytyväisiä tulokseen, jos katsomme tavoitteita ja sitä potentiaalia, joka meillä tällä hetkellä yleisurheilussa on, Pakarinen sanoo Ylelle.
Hänen mukaansa jokainen Suomen joukkueessa ollut urheilija ansaitsi paikkansa kisoissa. Urheiluliitossa on kuitenkin katsottava valintoja kriittisin silmin ensi vuotta ajatellen.
Pakarisen mielestä nyt pitää paneutua suomalaisessa yleisurheilussa vallitseviin ongelmiin ennen ensi vuoden EM-kisoja. Näitä ovat muun muassa paremman urheilijapolun rakentaminen, täysipainoisen harjoittelun mahdollistaminen ja valmennuksen kehittäminen.
– Meidän pitää saada lisää valmentajia, ja meidän pitää saada etenkin valmentajia, jotka saavat siitä palkkansa, hän sanoo.
Pakarinen mainitsee keinoksi Urheiluliiton tänä vuonna käynnistämän strategian, jonka työ on vasta alussa.
– Jos näyttää, että tilanne ei parane, niin totta kai meidän pitää pystyä tekemään radikaalejakin muutoksia.





