”Urheilujärjestöjen jäsenmaksujen tulisi olla vähennyskelpoisia verotuksessa”

Kokoomuksen kansanedustaja Saara-Sofia Sirén ehdottaa urheilujärjestöjen jäsenmaksuille vähennyskelpoisuutta verotuksessa.

Saara-Sofia Sirén keskusteli tiistaina Porissa Suomi-Areenalla Akavan Erityisalojen tilaisuudessa kulttuuri- ja liikuntapalveluiden merkityksestä.

Hänen mielestään urheilujärjestöjen jäsenmaksujen tulisi olla kokonaan tai edes osittain vähennyskelpoisia verotuksessa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Näen tämän perusteltuna järjestelynä mikäli voidaan sopia, että urheilujärjestöt tuottavat vastikkeeksi riittävät yhteiskunnalliset tavoitteet sisältäviä palveluja, Sirén toteaa tiedotteessaan.

Liikunta- ja urheilutaustalla politiikkaan mukaan lähtenyt Sirén näkee urheiluseuroilla keskeisen roolin esimerkiksi hallitusohjelman tavoitteiden saavuttamisessa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Suurimmat massat tavoitetaan koulujen kautta. Urheiluseurat voisivat olla merkittävässä roolissa esimerkiksi edesauttamassa hallitusohjelmaan kirjatussa kärkihankkeessa, jossa jokaiseen koulupäivään lisätään yksi tunti liikuntaa. Koulujen lisäksi esimerkiksi palvelutalot voisivat olla yksi areena näille seurojen vastikkeellisille palveluille.

Hän uskoo, että verovähennyskelpoisuudella olisi positiivisia muutoksia ennaltaehkäisyn kannalta. Se voisi myös laskea kynnystä kokeilla erilaisia lajeja tai lähteä mukaan urheilutoimintaan.

Sirén toivoo lisäksi, että muutos vaikuttaisi positiivisesti hälyttävän korkeiksi nousseihin harrastusmaksuihin.

Mainos