UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesosen mukaan yhtiön suoritus parani edelleen heinä-syyskuussa, mikä näkyi tuloksessa, rahavirrassa ja taseessakin.
Yhtiön liikevaihto kasvoi vuodentakaisesta 2,42 miljardista 2,53 miljardiin euroon. Liikevoitto ilman kertaeriä parani 235 miljoonasta 507 miljoonaan euroon.
– Tuloksentekokykyä vahvisti onnistunut kannattavuusohjelma, joka eteni etuajassa. Kolmannella vuosineljänneksellä saavutimme 96 prosenttia tavoitelluista säästöistä, Pesonen kertoo yhtiön pörssitiedotteessa.
Pesosen mukaan useimmilla UPM:n liiketoiminnoilla oli hyvä vuosineljännes.
UPM pitääkin mahdollisena, että viime vuonna saavutettua kannattavuutta voidaan parantaa tänä vuonna.
Yhtiön mukaan kannattavuudelle luovat pohjan 150 miljoonan euron kannattavuuden parannusohjelma, suotuisat valuuttakurssit sekä yhtiön kasvuhankkeiden ensimmäiset myönteiset tulosvaikutukset.
Lisäksi kannattavuuteen vaikuttavat yhtiön arvion mukaan viime vuotta alhaisemmat sanoma- ja aikakauslehtipaperien hinnat sekä alemmat sähkön myyntihinnat.
– Kasvuinvestointiohjelmamme lähenee loppusuoraa, ja painopisteemme on siirtymässä investointien myönteisiin tulosvaikutuksiin vuonna 2016 ja sen jälkeen, kertoo Pesonen.
Ohjelman suurimmat hankkeet ovat Pesosen mukaan Kymin sellutehtaan laajennus, jonka ylösajo alkoi syyskuussa, ja loppumetreillä oleva investointi uuteen UPM Changshun tuotantoyksikköön. Myös Fray Bentosin sellutehtaalle Uruguayssa tehdään loppuvuonna pieniä investointeja.
UPM:ssä työskentelee noin 20 000 henkilöä, ja vuosiliikevaihto on noin 10 miljardia euroa.