Metsäteollisuusyhtiö UPM:n mukaan kannattavuuden parannustoimenpiteet ja suotuisa valuuttakurssikehitys tukivat yhtiön tuloskehitystä huhti-kesäkuussa.
– Etenimme hyvin toisella vuosineljänneksellä. Liikevoittomme nousi vuoden takaiseen verrattuna ja liiketoimintamme rahavirta oli vahva. Kaiken kaikkiaan yhtiön tulosta tukivat kannattavuuden parannusohjelmat, jotka näkyivät erityisesti alentuneina muuttuvina kustannuksina, kertoo toimitusjohtaja Jussi Pesonen pörssitiedotteessa.
Valuuttojen vaikutus näkyi Pesosen mukaan liiketoiminnoissa eri tavoin, mutta yhtiön kokonaistulokseen valuuttakehitys vaikutti myönteisesti.
– Meneillään oleva kannattavuuden parannusohjelmamme ja hyvin edistyvät kasvuhankkeemme ovat vahvalla pohjalla. UPM:llä on edelleen hyvät lähtökohdat tuloskasvuun, Pesonen arvioi.
UPM odottaa viime vuonna saavutetun paremman kannattavuustason jatkuvan tänä vuonna ja uskoo, että sitä on mahdollista parantaa edelleen.
UPM:n liikevaihto kasvoi huhti-kesäkuussa 2,55 miljardiin euroon vuodentakaisesta 2,44 miljardista. Voitto kasvoi 129 miljoonasta 160 miljoonaan euroon.