Upin Mika Aaltola: Donald Trumpin mandaatti sulaa pois, jos hän oli yhteydessä Venäjään

Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtajan mielestä USA:n presidentinvaalien tulos on osoittautumassa paljon luultua oudommaksi.

Ulkopoliittisen instituutin Mika Aaltola kysyy Twitterissä, onko vallitseva tulkinta Yhdysvaltojen presidentinvaalien tuloksesta väärä.

– Vallitseva tulkinta on, että (Donald) Trump voitti vaalit vetoamalla amerikkalaiseen valkoiseen turvattomuuteen.

Mika Aaltola muistuttaa, että Trump sai kolme miljoonaa ääntä vähemmän kuin demokraattien Hillary Clinton. Yhdysvaltojen vaalijärjestelmästä johtuen Trump voitti vaalit, sillä kokonaisäänimäärän sijaan presidenttiyden ratkaisevat osavaltiokohtaiset tulokset.

– Vaalit ratkaistiin kolmessa osavaltiossa noin 70 000 äänen varassa. Tulos oli hiuksenhieno, mutta Trumpin kampanja satsasi taktisesti oikeisiin paikkoihin.

– Tässä taktisessa onnistumisessa ja sen varassa olevassa mandaatissa on Trumpin ongelma. Jos osoittautuu, että hänen kampanjansa oli suorassa suhteessa Venäjän vaalivaikuttamisoperaatioon, niin tuo mandaatti sulaa pois. 70 000 ratkaisevan äänen saaminen on helppo selittää ulkoisella tuella ja Trumpin voitto puoli- tai hyvin rikollisella toiminnalla, jolla rikottiin vaalien henkeä.

Aaltolan mukaan asialla on myös ulkopoliittisia heijastuksia.

– Jos Trumpin kampanja oli yhteistyössä Venäjän kanssa, hänen hallintonsa tulevaisuus on Venäjän tahdon varassa.

Mainos