Uniongelmat yhteydessä Alzheimerin taudin aivomuutoksiin

Lyhyitä yöunia nukkuvien ja uniongelmaisten aivoista löytyy tavallista enemmän beeta-amyloidien kertymiä, jotka viittaavat Alzheimerin taudin kehittymiseen.

Jos tämä yhdysvaltalaistutkijoiden havaitsema yhteys varmistuu ja unen ja Alzheimerin taudin välillä on suora yhteys, uniongelmien hoitaminen voisi lykätä tai hidastaa monien dementiaoireita.

Yhdysvaltalaisten tulokset perustuvat seitsemänkymmenen keskimäärin 76-vuotiaan aivokuvauksiin, ja niiden perusteella beeta-amyloidien kertymiä löytyy etenkin alle viisituntisia yöunia nukkuvien aivoista. Sama koskee osallistujia, jotka kertovat kärsivänsä erilaisista uniongelmista.

Tulokset ovat ensimmäinen aivokuvauksilla saatu näyttö unen ja beeta-amyloidien kertymisen välisestä yhteydestä. Tutkijat kuitenkin korostavat, ettei tuloksista voi päätellä johtuuko beeta-amyloidien kertyminen vähäisestä unesta tai uniongelmista ja siksi on liian aikaista sanoa uniongelmien aiheuttavan Alzheimerin tautia.

Yhdysvaltalaisten tulokset julkaistiin JAMA Neurology-lehdessä ja niistä kertoi Uutispalvelu Duodecim.

Mainos