UNIFI huolissaan: Maisterikoulutuksen vähentäminen lyhytnäköinen ratkaisu

Koulutusleikkaukset voivat johtaa koko suomalaisen innovaatioekosysteemin näivettymiseen, toteaa Suomen yliopistot UNIFI ry kannanotossaan.

Suomen yliopistot UNIFI ry esittää huolensa hallitusohjelman koulutusta ja tutkimusta koskevista linjauksista.

– Maamme menestys on tulevaisuudessa entistä riippuvaisempi uudesta tiedosta ja korkeatasoisesta osaamisesta. Ilman niitä Suomi menettää mahdollisuutensa luoda kestävää kasvua ja hyvinvointia. Koulutus ja tutkimus ovat välttämättömiä investointeja tulevaisuuteen, mutta hallitus on valitsemassa toisen tien, UNIFI toteaa.

Yliopistot ovat huolestuneita paitsi perusrahoitukseensa kohdistuvista mittavista leikkauksista, myös Suomen Akatemian ja Tekesin tutkimusrahoitusta uhkaavista supistuksista.

– Suunnitellut toimet uhkaavat johtaa koko suomalaisen innovaatioekosysteemin näivettymiseen.

UNIFI:n mukaan myös kaupallisesti hyödynnettävien innovaatioiden pohjalla on perustutkimus ja tutkimustoiminnan edellytysten heikentäminen yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa merkitsee innovaatioketjun perustan murentumista. UNIFI muistuttaa, että ilman julkisen vallan suomia taloudellisia toimintaedellytyksiä vastuun kantaminen Suomen tulevaisuudesta ei voi onnistua.

UNIFI myös huomauttaa, että yliopistot ovat ryhtyneet moniin sujuvia opintopolkuja tukeviin toimenpiteisiin opintojen läpäisyn parantamiseksi ja valmistumisaikojen nopeuttamiseksi, muun muassa ympärivuotista opiskelua edelleen edistämällä.

UNIFIN mukaan on kyseenalaista, kykeneekö opiskelija saavuttamaan vaativaa oman alansa erikoisosaamista kandidaatin tutkinnon aikana ja siirtymään sen jälkeen kitkatta työelämään.

– Maisterikoulutuksen vähentäminen on lyhytnäköinen ratkaisu opiskeluaikojen lyhentämistä ja työurien pidentämistä tavoiteltaessa. Korkeatasoisen opettajankoulutuksen on katsottu olevan kiitetyn suomalaisen koulutusjärjestelmän perusta. Sitä ei tule vaarantaa opettajien koulutustasoa ja kelpoisuusvaatimuksia madaltamalla.

Mahdollisia kustannussäästöjä maisterikoulutuksen vähentämisellä voidaan UNIFIN mukaan saavuttaa aikaisintaan vuodesta 2020 alkaen, kun opintonsa jo aloittaneet opiskelijat valmistuvat.

Suomen yliopistot UNIFI ry:n jäseniä ovat kaikki Suomen yliopistot. UNIFI toimii yliopistojen yhteistyön edellytysten hyväksi tavoitteenaan edistää yliopistojen yhteisiä intressejä yliopisto-, koulutus- ja tiedepolitiikassa.

Mainos