Unettomuuteen liitetty vaikutus ei ole suuren suuri, mutta unettomuuden yleisyyden vuoksi se voi koskea monia.
Tulokset viittaavat ainakin nukahtamisvaikeuksien sekä huonolaatuisen, väsyneeksi jättävän unen ennustavan suurempaa kuolleisuutta.
Seitsemänkymppisen toistuvista nukahtamisvaikeuksista kärsivän miehen riski kuolla seuraavien kuuden vuoden aikana on tulosten perusteella 55 prosenttia suurempi ja huonosta unenlaadusta kärsivän 32 prosenttia suurempi kuin samanikäisen miehen, jolla ei ole unettomuutta eikä muita uniongelmia.
Yhteys ei selittynyt miesten elintavoilla, masennuksella, sydänsairauksilla eikä myöskään uniapnealla, mitkä kaikki vaikuttavat sekä univaikeuksiin että kuolleisuuteen. Tulosten valossa onkin mahdollista, että uniongelmien hoitaminen ja niiden syihin puuttuminen voisivat pidentää monien seitsemänkymppisten miesten elinikää.
Tutkimukseen osallistui 23 000 yhdysvaltalaista keskimäärin 69-vuotiasta miestä, joita seurattiin kuuden vuoden ajan. Seurannan aikana heistä hieman yli 2 000 menehtyi.
Tulokset julkaistiin Circulation-lehdessä ja niistä kertoi Uutispalvelu Duodecim.