Ulkoministeriöltä 27,5 miljoonaa euroa kansainvälisille kansalaisjärjestöille

Kehitysyhteistyöhankkeilla edistetään ihmisoikeuksien toteutumista, demokratiakehitystä, rauhaa ja turvallisuutta sekä oikeudenmukaisen verotuksen kehittämistä kehitysmaissa.

Ulkoministeriö myöntää yhteensä 27,5 miljoonaa euroa tukea 28 kansainvälisen kansalaisjärjestön (International Non-Governmental Organisations, INGO) kehitysyhteistyöhankkeisiin.

Tuettavat hankkeet edistävät muun muassa ihmisoikeuksien toteutumista, demokratiakehitystä, rauhaa ja turvallisuutta sekä oikeudenmukaisen verotuksen kehittämistä kehitysmaissa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Tukea myönnettiin myös seksuaali- ja lisääntymisterveysoikeuksien sekä ekologisen kestävyyden edistämiseen ja kansalaisyhteiskunnan vahvistamiseen.

Tuettavaksi valitut 29 hanketta 28 eri järjestöltä täydentävät Suomen kehityspoliittisen ohjelman tavoitteiden toteuttamista. Yhteistyökumppaneiksi valitut INGOt tekevät vaikuttamis-, kampanja- ja asiantuntijatyötä sekä tuottavat palveluita kehitysmaissa yhdessä muiden toimijoiden kanssa.

Keväällä 2014 avoinna olleessa haussa vastaanotettiin yhteensä 125 hakemusta kymmeneen ennalta määriteltyyn ajankohtaiseen teemaan. Järjestöt hakivat valtionavustusta yhteensä hieman alle 130 miljoonalla eurolla.

INGO-hakukierroksella 2014 tuettavat järjestöt:

Action Aid Vietnam

AgriCord

Arias Foundation

Center for Economic and Social Rights

CIVICUS (World Alliance for Citizen Participation)

CSO Partnership for Development Effectiveness

Danish Refugee Council

Financial Transparency Coalition

Handicap International

High Level Task Force for ICPD

International Alert

International Peace Institute

International Centre for Trade and Sustainable Development

International Commission of Jurists

International Disability Alliance

International Federation for Human Rights

International Institute for Sustainable Development

Poimintoja videosisällöistämme

International Lesbian, Gay, Bisexual, Trans and Intersex Association

International Network for Economic, Social and Cultural Rights

Interpeace

International Union of Forest Research Organizations

Minority Rights Group International

Oxfam

Parliamentarians for Global Action

PEN International

Mainos - sisältö jatkuu alla

Transparency International

Women’s World Banking

World Young Women’s Christian Association

Mainos