Hätäapua myönnetään Irakiin, Afganistaniin, kuivuudesta kärsiville alueille eteläiseen Afrikkaan sekä pitkittyneiden kriisien synnyttämiin tarpeisiin Kongon demokraattisessa tasavallassa sekä läntisen Afrikan ja Sahelin alueilla.
Suomen tuki kanavoidaan YK-järjestöjen ja Punaisen Ristin kautta.
Elokuussa tehtiin lisäksi päätös seitsemän miljoonan euron avusta YK:n keskitettyyn hätäapurahastoon. Sen kautta on tuettu muun muassa hurrikaani Matthew’n aiheuttamaa humanitaarista operaatiota Haitissa.
– Suomi kohdistaa avun sinne missä tarve on suurin. Eniten apua annetaan nyt Irakiin, yhteensä kolme miljoonaa euroa. YK arvioi, että Mosulin takaisinvaltaukseen liittyvien sotatoimien seurauksena tarvittava humanitaarinen avustusoperaatio tulee olemaan suurin ja haasteellisin vuoden 2016 operaatioista, sanoo ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen (kok.).
Tarpeet Irakissa ovat nousseet yli miljardiin dollariin. Suojaa ja hätäapua tulee arvioiden mukaan tarvitsemaan 1,2–1,5 miljoonaa ihmistä.
Afganistanin tilanne puolestaan on ulkoministeriöltä mukaan nopeasti heikkenemässä. Vuoden loppupuolella yli miljoonan afgaanipakolaisen arvioidaan liikkuvan sekä maan sisäisesti että rajojen yli takaisin Afganistaniin. Suomi myöntää Afganistaniin 1,3 miljoonaa euroa.
Eteläisen Afrikan ruokaturvatilanne on heikentynyt merkittävästi El Niñon aiheuttaman vaikean kuivuuden ja satomenetysten vuoksi. Eteläisen Afrikan Kehitysyhteisön (SADC) apuvetoomuksen mukaan 41,4 miljoonan ihmisen ruokaturva alueella on järkkynyt ja heistä 23 miljoonaa tarvitsee hätäapua. Suomen tuki eteläisen Afrikan alueelle on 1,5 miljoonaa euroa.
YK:n humanitaarisen avun yhteisvetoomus Länsi-Afrikan Sahelin alueelle on tänä vuonna 2,01 miljardia dollaria. Suurimmat tarpeet ovat ruokaturva- ja ravintosektoreilla. Vetoomuksen piirissä on puutteellisen ruokaturvan osalta yhteensä 7,7 miljoonaa ihmistä ja akuutin aliravitsemuksen vuoksi 3,1 miljoonaa alle 5-vuotiasta lasta. Suomi antaa alueelle 1,2 miljoonaa euroa.
Kongon demokraattisessa tasavallassa on 1,7 miljoonaa maan sisäisesti siirtymään joutunutta ihmistä, ja kongolaispakolaisten määrä naapurimaissa, erityisesti Ugandassa, on jatkanut kasvuaan. YK:n yhteisvetoomus Kongon demokraattiseen tasavaltaan on tänä vuonna 690 miljoonaa dollaria. Suomi myöntää Kongoon miljoona euroa.