Tällöin Suomikin nielaistaisiin Venäjään. Erkki Tuomiojan mielestä venäläisillä on vain suuri haavekuva asiasta. Hän kuitenkin myöntää, että monista presidentti Vladimir Putinin ja muiden johtavien poliitikkojen viimeaikaisista puheista voi päätellä, että jonkinlainen ”suuri suunnitelma” olisi olemassa.
– Jos tilaisuuksia laajenemiseen tulee, niin varmasti Venäjä pyrkii käyttämään ne hyväkseen. Sen vuoksi tällaisia tilaisuuksia ei sille pidä antaa, Tuomioja sanoo.
Hän muistuttaa, että Venäjän johdossa osataan arvioida laajenemisen hinta ja yltiöpäisiä riskejä tuskin halutaan ottaa.
Tuomioja muistuttaa, että myöskään voimapolitiikalla ei tänä päivänä voi saavuttaa samanlaisia tuloksia kuin joskus historiassa.