Ulkoministeri pitää Israelin ja palestiinalaisten välistä tilannetta toivottomana

Ulkoministeri Erkki Tuomiojan mukaan Israelin-Palestiinan konfliktin ratkaiseminen vaatii voimakkaampaa osallistumista kansainväliseltä yhteisöltä.

– Tilanne on toivoton. Se vaatii varmasti paljon voimakkaampaa osallistumista kansainväliseltä yhteisöltä – tietynlaista ei-sotilaallista, mutta muulla tavalla rauhaan pakottamista, Erkki Tuomioja (sd.) sanoi Ylen ykkösaamussa.

Israel ja palestiinalaisjärjestö Hamas ovat moukaroineet toisiaan viime päivinä ilma- ja raketti-iskuin. Lähi-idän tilanne on niin kriittinen, että YK:n turvallisuusneuvosto kokoontui eilen New Yorkissa hätäkokoukseen. Toistaiseksi kokouksesta ei ole kuulunut juuri mitään.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Israelin ja palestiinalaisten tuorein yritys saada aikaan rauhansopimus alkuvuonna raukesi huhtikuun lopulla.

– En oikein usko, että asettamalla osapuolet Yhdysvalojen toimesta jonkinlaiseen neuvotteluprosessiin, saadaan aikaan tuloksia.

– Niin kauan kuin osapuolilla ei ole riittävää kiinnostusta rauhan aikaansaamiseksi, silloin mikä tahansa yksittäinen välikohtaus voi aiheuttaa väkivaltaisuuksia, kuten nyt kolmen israelilaispojan murha Länsirannalla.

Tuomiojan mielestä YK:n turvallisuusneuvoston on oltava viime kädessä te taho, joka pyrkii pakottamaan osapuolet rauhaan.

Poimintoja videosisällöistämme

– Kaikkiahan tässä tarvitaan. Jokainen voi vaikutta tähän omalla tavallaan. Siihen, että tuorein rauhanneuvottelukierros saatiin edes alkamaan, vaikutti EU:n toimeenpanema päätös, jonka mukaan laittomissa siirtokunnissa toimivat yritykset eivät saa tulla EU:n markkinoille tuotteillaan.

Tuomioja pitää palestiinalaisten sopua Hamasin ja Fatahin välillä myönteisenä, mutta on silti skeptinen.

– Tämä sopu kuitenkin varmasti aukeaa uudelleen tässä tilanteessa. En usko, että pommitetusta Hamasista on vähään aikaan rauhan osapuoleksi, vaikka sekin siihen tarvitaan. Ei voi lähteä siitä, että suljetaan ketään pois neuvotteluista.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Tuomiojan mukaan YK:n turvallisuusneuvosto ei ole kuitenkaan kyennyt aikaisemmin toimimaan kovin tehokkaasti Lähi-idän kriisin rauhoittamiseksi.

– Edelliset Hamasin ja Israelin väliset väkivaltaisuudet lopetettiin Egyptin välityksellä. Tälläkin hetkellä varmasti Egyptin kautta yritetään saada tulitaukoa aikaiseksi.

Tuomioja katsoo, että tämän kaltaiset väkivaltaisuudet tulevat aina toistumaan niin kauan kun ei ole pysyvää kahden valtion malliin perustuvaa rauhansopimusta.

Mainos