Ulkomaisten opiskelijoiden oleskelulupahakemukset vähentyneet reilusti

Ulkomaalaisten opiskelijoiden oleskelulupahakemukset ovat vähentyneet huomattavasti.

Vuoden alusta syyskuun loppuun mennessä yhteensä 4 355 opiskelijaa on hakenut oleskelulupaa Suomesta. Tämä on 23 prosenttia vähemmän kuin vastaavana ajanjaksona viime vuonna, kertoo Maahanmuuttovirasto.

Suurin syy hakemusten vähenemiseen on viraston mukaan todennäköisesti lukukausimaksujen käyttöönotto EU:n ja ETA-alueen ulkopuolisille korkeakouluopiskelijoille. Muutos koskee elokuun alusta alkaen opintonsa aloittaneita opiskelijoita.

Uusien lukukausimaksujen lisäksi yksi syy hakemusmäärien vähenemiselle voivat olla oppilaitosten koulutustarjonnassa mahdollisesti tapahtuneet muutokset.

Viime vuonna tulossa olevia lukukausimaksuja on ilmeisesti osattu ennakoida, sillä Suomeen tuli 2016 huomattavasti enemmän opiskelijoiden oleskelulupahakemuksia kuin normaalisti.

Suurin lasku hakemusten määrässä näkyy vietnamilaisten opiskelijoiden kohdalla. Vietnamilaisia hakijoita oli tänä vuonna syyskuun loppuun mennessä melkein 70 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna. Vietnam sijoittuu kuitenkin 250 hakijallaan edelleen opiskelijoiden oleskelulupien top 3 hakijamaahan.

Tänä vuonna suurin osa opiskelijoiden oleskelulupahakemuksista on kiinalaisten hakijoiden jättämiä (660 hakemusta), toisella sijalla on Venäjä (527) ja kolmannella Vietnam (250). Nämä ovat olleet suurimmat hakijamaat myös 2015 ja 2016.

Tänä vuonna myös Japani (191) ja Yhdysvallat (177) ovat viiden kärkimaan joukossa. Japanin kohdalla hakijamäärät ovat pysyneet suurin piirtein samoina kolmen vuoden ajan, kun taas Yhdysvaltojen kohdalla lukuvuosimaksut näkyvät hakijamäärän vähenemisessä viime vuoteen verrattuna.

Mainos