Valtaosa vastanneista alan yrityksistä (76 %) ja luottamushenkilöistä (88 %) pitää ulkomaisen työvoiman alipalkkausta tärkeänä tai kohtalaisen tärkeänä harmaan talouden ilmenemismuotona.
Verohallinnon, poliisin ja aluehallintoviranomaisten mukaan ulkomaalaisten työntekijöiden alipalkkausta koskevat tapaukset ovat lisääntyneet siivousalalla nopeasti 2010-luvulla.
Myös ammattiliitto PAM kertoo, että sen tietoon tulevien alipalkkaustapausten määrä on kasvanut merkittävästi viime vuosina.
Tällä hetkellä poliisilla on havaintoja vastaanottokeskusten ympärillä toimivista rekrytointiryhmistä.
– Vaarana on, että ihmissalakuljettajille velkaantuneet turvapaikanhakijat ja oleskeluluvan saaneet pakotetaan maksamaan velkojaan alipalkatulla työllä. Viimeistään nyt olisikin aika kriminalisoida alipalkkaus ja täydentää lainsäädäntöä palkkarikoksen käsitteellä, PAM.n yhteiskuntasuhteiden vastaava Hanna Kuntsi sanoo ammattiliiton tiedotteessa.
Selvityksen mukaan harmaan työvoiman käyttöä pidetään alalla lähes yhtä merkittävänä ongelmana kuin ulkomaalaisten työntekijöiden alipalkkausta. Harmaa työvoima ilmenee pimeiden palkkojen maksamisena ja työnantajamaksujen laiminlyönteinä.
– PAM ja raportin mukaan pääosa yrityksistäkin kannattaa rakennusalalla käytössä olevien harmaan talouden torjuntakeinojen laajentamista kiinteistöpalvelualalle. Tällaisia ovat esimerkiksi veronumeromenettely ja palvelunostajan ilmoitusvelvollisuus palvelua suorittavista henkilöistä ja yrityksistä, Kuntsi sanoo.
PAM:n näkemyksen mukaan julkisia hankintoja koskevan hankintalain uudistamisessa tarjouksen johtavaksi valintakriteeriksi pitää säätää paras hinta-laatu -suhde. Myös tilaajavastuulakia pitäisi ammattiliiton mielestä uudistaa todellisen, sopimuksenaikaisen vastuun suuntaan.
– Raportin mukaan myös yritykset pitävät tilaajavastuulakia merkittävänä keinona harmaan talouden torjunnassa. Esimerkkejä vastuullisista yksityisen puolen tilaajista on olemassa, Kuntsi huomauttaa.
Esimerkiksi HOK-Elannossa alihankinta on kielletty kokonaan, minkä lisäksi kaikilla siivoojilla on kulkutunnisteet, tunnistekortit ja veronumerot. Siivoojista on ajantasaiset nimilistat, jotka toimitetaan pääkonttoriin kolmesti viikossa.
Lith Consulting Groupin toteuttamaan selvitykseen (.pdf) haastateltiin kiinteistöpalvelualan työntekijöitä, yrityksiä, palvelujen tilaajia sekä viranomaistahoja.