MaahanmuuttovirastoHelsingissä. LEHTIKUVA/EMMI KORHONEN

Ulkomaalaisten uusien työlupien määrä putoaa edelleen

Työlupien määrän väheneminen on jatkunut nyt kaksi vuotta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tuore Akava Works -maahanmuuttokatsaus kertoo, että uusia työlupia myönnettiin viime vuonna noin 11 000, joka on noin 4 000 vähemmän kuin vuonna 2023 ja 5 000 vähemmän kuin vuonna 2022.

Työlupien määrän laskuun vaikuttivat työntekijöiden oleskelulupien määrän romahtaminen lähes 4 000:lla. Erityisasiantuntijoiden lupamäärät laskivat noin 400:lla.

– Työlupien määrän väheneminen on jatkunut nyt kaksi vuotta. Toimialoittain suurin pudotus vuoden 2024 lopulla nähtiin sote-alan työntekijöiden työluvissa. Siinä missä sote-alalle myönnettiin vuoden 2023 viimeisellä neljänneksellä 598 työntekijän oleskelulupaa, vastaava luku vuoden 2024 viimeisellä neljänneksellä oli vain 17, kertoo Akavan asiantuntija Tomi Husa.

Erityisasiantuntijoiden työlupien määrä väheni neljänneksellä.

Husan mukaan eniten työlupia myönnetään yhä ICT-alalle, jossa on ollut myös suurin lupamäärien pudotus edellisten kahden vuoden aikana.

– Tämä ei toisaalta yllätä, sillä ICT- ja tekniikan alalla korkeakoulutettujen työttömyys on kasvanut huomattavan paljon. Luonnollisesti tämä heijastuu myös ulkomaalaisen työvoiman kysyntään. Huomionarvoista on myös, että lupamäärät eivät kasvaneet vuonna 2024 millään erityisasiantuntijoiden yleisimmistä aloista, hän sanoo.

Kehitys ei tue kasvun edellytyksiä

Akavan tavoitteena on lisätä työ- ja osaamisperusteista maahanmuuttoa merkittävästi. Kansainvälisten erityisosaajien määrä on kolminkertaistettava.

– Vuoden 2024 tiedot erityisasiantuntijoiden määrän vähenemisestä pitää ottaa vakavasti huomioon. Suunta on väärä. Olemme ehdottaneet yhdeksi keinoksi sitä, että jokaiselle Suomessa korkeakoulututkinnon suorittaneelle myönnetään automaattisesti pysyvä oleskelulupa, sanoo Akavan puheenjohtaja Maria Löfgren.

Hänen mukaansa työelämälähtöiseen kieli- ja kotoutumiskoulutukseen on panostettava niin, että koulutusta on tarjolla lupaprosessin aikataulusta riippumatta.

– Meidän pitää vahvistaa pitkäjänteistä politiikkaa työ- ja osaamisperusteisen maahanmuuton edistämiseksi. Tarvitsemme konkreettisia tekoja avoimen, syrjimättömän ja kansainvälisen ilmapiirin luomiseksi. Näillä on ratkaiseva merkitys Suomen tulevaisuuden kasvulle, Löfgren toteaa.

Akava Works -katsaussarjan pääasiallisena lähteenä on Maahanmuuttoviraston tilastot, joiden tarkastelussa keskitytään ensimmäisiin oleskelulupiin. Ensimmäisten oleskelulupien saajat eivät lähtökohtaisesti asu Suomessa, jolloin heitä tarkastelemalla saa hyvän käsityksen Suomeen suuntautuvan muuttoliikkeen määrästä.

Katsaussarjassa keskitytään oleskelulupaa edellyttävään maahanmuuttoon. Oleskelulupaa ei vaadita muiden Eta-maiden tai Sveitsin kansalaisilta, sillä heillä on vapaa liikkuvuus Suomeen.

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)