Ulkokonserttien musiikkimelu häiritsee vanhempia helsinkiläisiä

Useimmat helsinkiläiset pitävät ulkoilmakonsertteja hyvänä asiana, mutta kovaääninen musiikki myös häiritsee varsinkin vanhempia ihmisiä.

Helsingin kaupungin ympäristökeskus on kysellyt asukkaiden mielipiteitä ulkoilmakonserteista. Kysely kohdistettiin alueille, joilla ulkoilmakonsertteja järjestettiin viime kesänä.

Vastaajista 17 prosenttia koki musiikkimelun huomattavan häiritseväksi. Eniten musiikki häiritsi Kyläsaaren ja Kaisaniemen ympäristössä asuvia.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Häiriötä kokivat eniten yli 75-vuotiaat, eläkeläiset, perhevapailla olevat, meluherkät ja henkilöt, joiden asuntoon musiikki kuului sisälle ikkunoiden ja ovien ollessa suljettuina.

Enemmistö vastaajista kuitenkin katsoi, että tapahtumia voisi olla nykyistä useammin ja että ne voisivat jatkua jonkin verran useammin pidempään.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Viikonloppuisin 85 prosenttia hyväksyisi kello 23 asti ja 66 prosenttia kello 24 asti kestävät konsertit.

Vastaajista 62 prosenttia olisi valmis lisäämään konsertteja kesäsesongin aikana touko-syyskuussa. Asukkaista 81 prosenttia oli sitä mieltä, että hieman pidempiä konsertteja voitaisiin järjestää kerran kuukaudessa.

Vastaajista 85 prosenttia oli täysin tai osittain samaa mieltä siitä, että ulkoilmakonsertit elävöittävät heidän kaupunginosaansa. 87 prosenttia katsoi konserttien järjestämisen olevan hyvä asia kaupungin, kaupan ja palvelujen talouden kannalta.

Mainos