”Oli hänen oikeutensa ja asiansa tehdä tämä päätös omien erikoisjoukkojensa suosituksesta. Hän ei ottanut minuun yhteyttä”, Viktor Janukovitsh kertoo BBC:n haastattelussa.
Hän viittaa Vladimir Putiniin ja viime vuoden helmikuun 23. päivän tapahtumiin. Tuolloin venäläiset erikoisjoukot kiidättivät Maidanin aukion vallankumouksessa viralta pannun presidentin Venäjälle. Hieman myöhemmin tunnuksettomat venäläissotilaat tunkeutuivat Krimille.
”Olen tottakai kiitollinen hänelle määräyksen antamisesta ja turvajoukkojeni auttamisesta minun viemisessäni turvaan ja henkeni pelastamisesta”, Janukovitsh toteaa.
Venäjällä maanpaossa elävä Janukovitsh sanoo uskovansa henkensä olevan silti yhä vaarassa.
Krimin annektoinnin osalta Janukovitsh sanoo, ettei sitä olisi koskaan päässyt tapahtumaan, mikäli hän olisi pysynyt vallankahvassa.
Donbass osa Ukrainaa
Viktor Janukovitshin mukaan Ukrainan nykyinen johto on ”vetänyt koko maailman mukaan” Itä-Ukrainan konfliktiin. Hän sanoo myös olevansa sitä mieltä, että Itä-Ukrainan Donbassiksi kutsuttujen separatistialueiden tulisi säilyä osana Ukrainaa.
Hän kutsuu sotaa ”painajaiseksi, josta on tullut totta”.
Janukovitsh myöntää haastattelussa olevansa osaksi vastuussa Kiovan Maidanin mielenosoittajien ampumisesta helmikuussa.
”En antanut mitään määräystä aseiden käytöstä. Se ei ollut vallassani. Vastustin kaikenlaista väkivaltaa, ampuma-aseiden käytöstä puhumattakaan. Olin verenvuodatusta vastaan”, hän kuitenkin toteaa.
Ainakin 100 Maidanin mielenosoittajaa menehtyi yhteenotoissa viranomaisten kanssa.
Janukovitsh kiistää BBC:lle jyrkästi häntä vastaan esitetyt syytökset, joiden mukaan entinen presidentti olisi kavaltanut valtavasti varoja Ukrainan valtiolta ja häivyttänyt niitä ulkomaille.