– Tämän pitää toimia herätyksenä koko maalle, jotta saataisiin aikaan sovinto. Meidän on ymmärrettävä, että venäläiset haluavat tuhota maamme, Arseni Jatsenjuk sanoi CNN:lle.
Sadat venäjänmieliset aktivistit hyökkäsivät sunnuntaina poliisin päämajaan Etelä-Ukrainassa sijaitsevassa Odessassa ja pakottivat poliisin vapauttamaan useita ihmisiä, jotka olivat pidätettyinä perjantain väkivaltaisuuksien johdosta. Yli 40 ihmistä menetti henkensä rajuissa yhteenotoissa Odessan kaduilla ja ammattiliittojen talon palossa perjantaina.
Jatsenjuk syyttää Venäjää provosoinnista, joka johti yhteenottoihin.
Ukrainan sisäministeri Arsen Avakov kertoi maanantaina, että taistelut Itä-Ukrainassa sijaitsevan Slovjanskin edustalla ovat kiihtyneet. Sisäministeriön mukaan neljä Ukrainan armeijan sotilasta on kuollut ja 30 haavoittunut.
Kansainvälisten uutistoimistojen mukaan Venäjän-mielisten kapinallisten menetyksistä ei ole tietoa. BBC kertoo, että kaupunkia hallussaan pitävät separatistit ovat kuitenkin joutuneet perääntymään kohti keskustaa.
Donetskissa virastoja vallanneet aktivistit haluavat perustaa oman valtion. He haluaisivat pitää kansanäänestyksen toukokuun 11. päivänä.