Tammi–elokuussa Suomesta on hakenut turvapaikkaa kaikkiaan 2 105 henkilöä. Määrä on hiukan enemmän kuin vastaavana aikana viime vuonna, jolloin turvapaikan hakijoita oli 2 032.
Kansainväliset konfliktit heijastuvat yleensä hakijatilastoihin. Ukrainalaisten turvapaikanhakijoiden määrä on noussut kesällä. Tammi–elokuun aikana turvapaikkaa on hakenut 191 ukrainalaista, joista suurin osa haki turvapaikkaa maaliskuun jälkeen. Kun maaliskuussa hakijoita oli neljä, elokuussa turvapaikkaa haki 87 ukrainalaista.
Irakilaisten turvapaikanhakijoiden määrä sen sijaan ei ole merkittävästi noussut, mutta Irakin tilanne on muuttunut huonommaksi ja se voi vaikuttaa loppuvuoden hakijatilastoihin.
Irakilaiset ovat edelleen viime vuosien tapaan suurin turvapaikkaa hakeva ryhmä. Toiseksi eniten turvapaikkaa ovat elokuun loppuun mennessä hakeneet ukrainalaiset. Kolmantena hakijatilastoissa pysyi Somalia. Viime vuonna vastaava kolmen kärki oli Irak, Venäjä ja Somalia.
Ennuste 3 500 hakijaa
Maahanmuuttoviraston tämänhetkinen ennuste on, että tänä vuonna turvapaikkaa hakisi yhteensä noin 3 500 henkilöä, jos hakijoita tulee edelleen noin 350 kuukaudessa. Yleensä syksyisin hakijamäärät ovat hieman nousseet.
Nykyisillä resursseilla Maahanmuuttovirasto arvioi pystyvänsä tänä vuonna tekemään päätöksiä reilulle 3 500 turvapaikanhakijalle.
Kevään ja kesän aikana turvapaikkaa hakeneille ukrainalaisille on tehty jo 53 turvapaikkapäätöstä. Lähes kaikki hakijat ovat saaneet kielteisen päätöksen. Osa hakijoista on peruuttanut hakemuksensa.
Hakemukset tutkitaan yksilöllisesti. Usein perusteena on vain Itä-Ukrainan tilanne. Tämä ei pelkästään riitä perusteeksi oleskeluluvalle kansainvälisen suojelun perusteella. Useita hakemuksia on myös jätetty tutkimatta Suomessa ja hakija on palautettu toiseen EU-valtioon.
Tilannetta seurataan
Koska turvapaikanhakijamäärissä on tapahtunut kesän aikana selvää kasvua, on vastaanottokeskusten valmiutta lisätä majoituspaikkoja nostettu.
Helsingin ensivaiheen vastaanottokeskusten majoituspaikkoja on jo lisätty yhteensä sadalla paikalla. Lisäksi satapaikkaisten niin sanottujen odotusajan keskusten paikkalukua varaudutaan tarvittaessa nostamaan 150:een.
Toimeksiannot paikkamäärän nostamiseksi tekee Maahanmuuttovirasto. Näillä järjestelyillä kyetään saamaan yhteensä noin 400–500 uutta majoituspaikkaa. Jo lakkautettuja yksiköitä ei avata uudelleen eikä uusia yksiköitä perusteta, jos tulijamäärissä ei tapahdu huomattavasti nykyistä suurempaa kasvua.