Ukraina iski sähköasemiin Berdjanskissa ja Prymorskissa Venäjän valtaamassa Zaporižžjassa. Ainakin kaksi sähköasemaa tuhoutui Ukrainan öisissä lennokki-iskuissa. Iskut aiheuttivat sähkönjakelun keskeytymisen ainakin Prymorskissa ja kaupunki pimeni. Vain sähköasemien tulipalojen loimu valaisi Zaporižžjan aamuyötä.
Ukrainan nyt tekemät iskut ovat ilmeinen vastaus Venäjän yhä kiihtyneeseen Ukrainan oman energiainfrastruktuurin tuhoamiseen. Torstaina Venäjä tuhosi suuren energialaitoksen Ukrainan toiseksi suurimmassa kaupungissa Harkovassa.
Ukrainan energiayhtiö Ukrenergon mukaan yhtiö joutui ottamaan keskiviikkona käyttöön tuntiperusteiset sähkönjakelun rajoitukset kaikilla Ukrainan alueilla sen riittävyyden varmistamiseksi. Myös teollisuuden energiansaantia on rajoitettu.
Tilanne on raastava, sillä esimerkiksi pääkaupunki Kiovassa on noin kymmenen astetta pakkasta ja tammikuun lopulle luvataan vielä kylmempiä lämpötiloja. Kerrostaloasunnoissa sisälämpötilat ovat paikoin pudonneet vain kolmeen plusasteeseen.
Ukrainan viranomaiset ovat perustaneet tilanteen helpottamiseksi tukipisteitä. Ne ovat lämmitettyjä telttoja, joihin ihmiset voivat tulla pakoon hyisistä kodeistaan, saada lämmintä juotavaa ja ladata sähkölaitteitaan. Kiovassa niitä on noin 1 200, pormestari Vitali Klytško kertoi Washington Postille. Rautatieviranomaiset ovat myös pystyttäneet seitsemän vastaavaa junavaunua kaupungin ulkopuolelle.
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi julisti keskiviikkona maan energiasektorille hätätilan, ja samalla järjestettiin energiasektorin tilaa käsitellyt hätäkokous. Kiovaan on perustettu tilannetta koordinoiva tilannekeskus ja energiasektoriin liittyvää toimintaa johtaa energiaministeri ja varapääministeri Denys Shmyhal.
Ukrainassa ei ole enää yhtäkään energiantuotantolaitosta, johon Venäjä ei olisi iskenyt sodan aikana, Smyhal sanoi perjantaina puhuessaan Ukrainan parlamentille eli Radalle.
Presidentti Zelenskyi keskusteli torstaina yhä pahenevasta energiakriisistä Naton pääsihteeri Mark Rutten kanssa. Perjantaina Britannia lupasi noin 23 miljoonaa euroa lisää tukea Ukrainan energiainfrastruktuurin tukemiseksi.
Perjantain vastaisen yön aikana Venäjä iski Ukrainaan yhteensä 76 lennokilla, kertovat ukrainalaislähteet. Zelenskyin mukaan Venäjän toiminta osoittaa selkeästi, mitä mieltä Kremlissä ollaan rauhansuunnitelmista. Kun Venäjä ei kykene sotilaalliseen voittoon, se yrittää jäädyttää ihmiset.
Tästä huolimatta myös Venäjän omat miestappiot ovat ankaria ja jatkavat kasvamistaan. Edeltävän vuorokauden aikana Venäjä menetti kaatuneina, haavoittuneina ja kadonneina 1370 sotilasta.






