Pietarin metrossa maanantaina tehdyn terrori-iskun silminnäkijät kertovat tässä Mirrorin koosteessa kauhunhetkistään.
– Ensin kuului korviahuumaava pamaus, sitten tuli pistävä savun haju. Pakkauduimme heti vaunun toiseen päähän, siellä tuli tungosta, Pauline niminen matkustaja sanoo Zona Medialle.
Hän oli lähellä pommi-iskun kohteeksi joutunutta vaunua.
Silminnäkijät kertovat kaaoksesta iskun jälkeen. Valot sammuivat, ikkunat olivat hajalla ja verta näkyi siellä täällä.
– Ihmiset vuotivat verta, heidän hiuksensa olivat tulessa, eräs paikalla ollut kertoi Life Newsille Independentin mukaan.
– Vaunuista nousi savua. Meitä käskettiin menemään kohti uloskäyntejä, koska liike pysähtyi. Me vain pakenimme.
Oleg-niminen silminnäkijä sanoo nähneensä räjähdyksen uhreja asemalaiturilla. Hän ei tiedä olivatko maassa maanneet ihmiset kuolleita vai elossa.
RBC:lle puhunut Arslan Kurbanov kertoo kollegansa olleen iskun kohteeksi joutuneella metroasemalla. Kurbanov sanoo saaneensa häneltä tekstiviestin.
– Mies jätti salkun, avasi oven ja meni toiseen vaunuun. Vain yksi vaunu, viestissä luki Kurbanovin mukaan.
Venäjän mediassa kiersi maanantaina pian iskun jälkeen kuvia väitetystä epäillystä. Verkkouutiset kertoo asiasta tässä.
Pietarin metroon tehdyssä pommi-iskussa menehtyi kymmenen ja loukkaantui useita kymmeniä ihmisiä.