Tyttöjen silpomiset: ”Kulttuuriset syyt eivät voi olla syy lain noudattamatta jättämiselle”

Väitetyt silpomistapaukset puhuttivat eduskuntaa.

Eduskunnan budjettidebatissa useat kansanedustajat nostivat esiin tyttöjen silpomisen. Kari Tolvanen (kok.) sanoi sen olevan ”raakalaismainen asia”.

Kokoomuksen Timo Heinonen totesi Fenix Helsinki ry:n Ujuni Ahmedin nostaneen asian esiin raportillaan: Suomesta on viety tyttöjä Somaliaan, Egyptiin, Iraniin ja Syyriaan silvottaviksi.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Kyllä meidän täytyy vahvistaa sitä velvollisuutta, että kouluterveydenhoitajalla tai sairaanhoitajalla tai jollain muulla on velvollisus puuttua siihen, kun tällainen tapaus tulee ilmi. Tämä on ihmisoikeuskysymys ja toivoisin, että kaikki ne muuten aktiiviset ihmisoikeustaistelijat myös puuttuisivat tähän, Timo Heinonen sanoi.

Ben Zyskowicz (kok.) sanoi tyttöjen sukuelinten silpomisen estämisen edellyttävän hyvää tiedonkulkua eri viranomaisten välillä.

– Kysyisin, ovatko teidän mielestänne säädökset siltä osin, mitä tulee siihen mitä terveydenhoitoviranomaisten tai kouluviranomaisten on kerrottava poliisille ja tehtävä rikostutkinta mahdolliseksi, ovatko säädökset kohdallaan, Ben Zyskowicz kysyi oikeusministeriltä.

Toisen kysymyksensä Zyskowicz pahoitteli olevan ehkä vähän ilkikurinen.

– Kun kerjäämistä haluttiin Suomessa kieltää, eräät valtiosääntöprofessorimme sanoivat ettei sitä saa kieltää, koska se kohdistuu nimenomaan romaneihin ja olisi syrjivää. Mietin, että mitenhän erityislainsäädäntö, joka sinänsä olisi paikallaan tässä tyttöjen sukuelinten silpomisessa – mitenhän se olisi näiden professorien mielestä mahdollista, Zyskowicz sanoi.

Ei omia lakeja

Oikeusministeri Antti Häkkänen (kok.) vastasi törkeän pahoinpitelyn olevan tietysti jo kriminalisoitu, ”mutta rikoslain periaatteilla ja voimalla tähän ei ihan pystytä välttämättä puuttumaan kunnolla”.

Poimintoja videosisällöistämme

– Siihen tarvitaan tiiviimpää viranomaisyhteistyötä, tietojen liikkuvuutta kouluterveydenhuollosta, tietojen liikkuvuutta normaalista terveydenhuollosta poliisille ja sitä kautta syyttäjille, jotta rikosvastuu toteutuu ja nämä henkilöt saadaan oikeuden eteen, oikeusministeri Antti Häkkänen sanoi.

– Tämä on hyvin monimutkainen ja moniulotteinen kokonaisuus, jossa puhutaan uskonnollisen yhdyskunnan tiettyjen jäsenten toiminnasta ja siitä, onko henkilöillä esimerkiksi uskallusta paljastaa myöhemmin tätä rikosta.

Antti Häkkäsen mukaan ”ilmiö on erittäin vakava, ja Suomessa ei saa päästää missään tapauksessa syntymään tällaista rinnakkaisyhteiskunta-ajattelua, jossa jotkut muut elävät joidenkin omien lakiensa mukaan”.

– Edustaja Zyskowicz kysyi ”ovatko säädökset kohdillaan”. Tänään olen asiasta viimeksi virkamiehiä ohjeistanut oikeusministeriössä, että he käyvät sosiaali- ja terveysministeriön ja opetusministeriön virkamiesten kanssa läpi tilannekuvan, oikeusministeri totesi.

– Mitä kaikkia toimenpiteitä nykyisessä ilmoitusvelvollisuudessa on, ja toimivatko ne. Vai onko kenties joitain laiminlyöntejä tai ohjeistuksia jäänyt väliin, jonka takia nämä asiat eivät päädy poliisin ja sitä kautta syyttäjän tietoisuuteen? Ja mitä muita toimenpiteitä voimme tehdä. Eli: tämä kartoitus tästä on valmistelussa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Kokoomuksen Wille Rydman kiitti oikeusministeriä oikeusvaltioperiaatteen vankkumattomasta puolustamisesta viimeiseen asti.

– Kulttuuriset syyt eivät voi olla syy meidän lainsäädäntömme noudattamatta jättämiselle, Wille Rydman sanoi.

 

Mainos