Verkkouutiset

Avaruussukkula Discoveryn ottama kuva ISS:stä vuonna 2001. / NASA

Tyrmäys avaruusjohtajan uhkaukselle: Reitti kulkee Venäjän yli

Roscosmosin johtajan mukaan kansainvälinen avaruusasema voi pudota.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Venäjän avaruusjärjestö Roscosmosin johtaja, entinen varapääministeri Dmitri Rogozin toisti uhkauksensa, jonka mukaan sodan myötä asetetut pakotteet voivat johtaa kansainvälisen avaruusasema ISS:n tuhoutumiseen.

Hän huomautti Telegram-kanavallaan, että Venäjä vastaa avaruusaseman kiertoradan ylläpitämisestä ja muista liikkeistä, joilla väistetään avaruusromua. Tilanteen vuoksi 500 tonnin painoinen kappale voisi ”pudota mereen tai maalle”.

Dmitri Rogozin julkaisi kartan alueista, joille avaruusasema voisi pudota.

– Erityisesti sotakiihkoilijoiden johtamien maiden asukkaiden tulisi miettiä sitä hintaa, joka voi aiheutua Roscosmosia vastaan asetetuista pakotteista, Rogozin totesi.

Yhdysvaltain astronautti Mark Vande Hein on määrä palata maaliskuun lopulla kahden kosmonautin kanssa takaisin Maahan Venäjän Sojuz-avaruusaluksella.

Harvardn yliopiston ja Smithsonianin tutkimuslaitoksen tähtitieteilijä Jonathan McDowell sanoo laskeneensa, että ISS kulkee 70 prosenttia ajasta meren yllä. Sen kiertoradasta 4,1 prosenttia on Kiinan, kolme prosenttia Australian, 2,8 prosenttia Venäjän ja 1,4 prosenttia Kazakstanin yllä. Avaruusasema on vain 1,2 prosenttia ajastaan Yhdysvaltain päällä.

Dmitri Rogozin vastasi McDowellille Twitterissä, että Venäjän osalta alue on ”pääasiassa asumatonta”.

– Selvä. Mutta teidän alueenne ja Nato-liittolaisten alue näyttää hyvältä, avaruusjohtaja sanoi.

Tähtitieteilijän mukaan Venäjää koskeva väite ei pitänyt paikkansa.

– Volgogradin ja Vladivostokin asukkaat lähettävät terveisiä, Jonathan McDowell vastasi.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)