Rekrytointivaikeudet ovat jatkuneet yleisinä kaikilla päätoimialoilla, selviää EK:n tammikuussa tekemästä suhdannebarometrista.
Rakentamisessa tilanne on vaikeutunut lisää edellisestä tiedustelusta. Koko elinkeinoelämän vastaajista 22 prosenttia kohtasi rekrytointiongelmia.
Kapasiteettipula ja rahoitusvaikeudet nähtiin varsin vähäisiksi toiminnan esteiksi.
Suhdannebarometrin mukaan Suomen elinkeinoelämän suhdannetilanne on jatkunut suotuisana. Tämänhetkistä suhdannekuvaa luonnehditaan niin teollisuudessa, rakentamisessa kuin palveluissakin keskimääräistä vahvemmaksi.
Yleiset suhdannenäkymät seuraavalle puolelle vuodelle ovat myös pysyneet valtaosin myönteisinä.
Suhdannenousun arvioidaan jatkuvan vuoden 2018 ensimmäisellä puoliskolla. Yleisiä suhdannenäkymiämittaava saldoluku oli teollisuudessa lukemassa +17 (lokakuussa +18). Rakentamisen näkymät paranivat saldolukuun +4 (lokakuussa -2) ja palvelualoilla ne olivat +15 pisteessä (lokakuussa +20).
Yritysten tuotannon ja myynnin kasvu on jatkunut melko ripeänä. Teollisuuden saamien uusien tilausten määrä kasvoi edelleen. Lähikuukausina kasvun ennustetaan jatkuvan laaja-alaisena, ja myös toiselle vuosineljännekselle on yleisesti hyvät kasvuodotukset.
Tilauskanta on teollisuudessa pysynyt keskimääräistä parempana, ja rakentamisessa se on hieman alle keskimääräisen. Kapasiteetin käyttöaste on kohtalaisen korkea. Teollisuudessa 80 prosentilla vastaajista oli kapasiteetti täysin hyödynnettynä (lokakuussa 86 prosenttia).
Työvoiman määrän kasvu nopeutui teollisuudessa ja palveluissa. Seuraavalle kolmelle kuukaudelle ennustetaan henkilöstön kasvua teollisuudessa ja palveluissa. Rakentamisessa työvoiman määrä olisi lähes ennallaan. Kannattavuuden ennustetaan paranevan jonkin verran kaikilla päätoimialoilla.
Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n Suhdannebarometri julkaistaan neljä kertaa vuodessa.
EK tiedusteli yrityksiltä tammikuussa 2018 arvioita suhdannekehityksestä vuoden 2018 ensimmäisellä vuosipuoliskolla. Tiedusteluun vastasi 1 281 yritystä, jotka työllistävät Suomessa runsaat 270 000 henkilöä.