Hallitus esittää kilpailukykysopimuksessa sovitun mukaisesti, että palkansaajien työttömyysvakuutusmaksua nostettaisiin 0,40 prosenttiyksikköä ja työnantajan osuus vastaavasti pienenisi saman verran.
Lisäksi hallitus esittää työttömyysvakuutusmaksujen kokonaismäärään 0,20 prosenttiyksikön vähennystä niin, että palkansaajien työttömyysvakuutusmaksua alennetaan 0,10 prosenttiyksikköä ja työnantajan osuus pienenisi vastaavasti saman verran.
Käytännössä siis palkansaajan työttömyysvakuutusmaksu nousisi 0,30 prosenttiyksikköä kuluvan vuoden tasosta 0,40 prosenttiyksikön sijasta.
Palkansaajan työttömyysvakuutusmaksu olisi 1,90 prosenttia palkasta. Työnantajan työttömyysvakuutusmaksu olisi 0,65 prosenttia palkasta, jos palkkasumma on korkeintaan 2 083 500 euroa. Sen ylittävältä osalta työttömyysvakuutusmaksu olisi 2,60 prosenttia palkasta.
Yrityksen osaomistajan maksama palkansaajan työttömyysvakuutusmaksu olisi ensi vuonna 0,92 prosenttia (0,70 % vuonna 2017) palkasta ja osaomistajasta maksettava työnantajan työttömyysvakuutusmaksu on 0,65 prosenttia (0,80 % vuonna 2017) palkasta.
Valtion liikelaitoksen työttömyysvakuutusmaksu olisi 0,65 prosenttia liiketoiminnasta maksettujen palkkojen määrästä, jos palkkasumma on korkeintaan 2 083 500 euroa. Sen ylittävältä osalta maksu olisi 1,54 prosenttia palkasta.
Yliopistojen työttömyysvakuutusmaksu olisi 0,65 prosenttia (0,80 % vuonna 2017) palkasta, jos palkkasumma on korkeintaan 2 083 500 euroa. Sen ylittävältä osalta työttömyysvakuutusmaksu olisi 1,81 prosenttia (2,33 % vuonna 2017) palkasta.