Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli marraskuussa 215 000, mikä oli 6 000 enemmän kuin vuosi sitten.
Työttömyysaste oli 8,2 prosenttia, kun se vuosi sitten vastaavaan aikaan oli 7,9 prosenttia. Miesten työttömyysaste oli 8,7 ja naisten 7,6 prosenttia.
Nuorten 15–24-vuotiaiden työttömyysaste oli marraskuussa 17,9 prosenttia, mikä oli 2,6 prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuotta aiemmin.
Danske Bankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäen mukaan marraskuun työttömyysaste oli odotusten mukainen. Hän kuitenkin kiinnittää huomiota piilotyöttömyyteen ja pitkäaikaistyöttömyyteen, jotka olivat merkittävästi vuotta aiempaa korkeammalla.
Piilotyöttömien määrä kasvoi vuodentakaisesta 12 000 hengellä 156 000 henkeen. Työvoiman ulkopuolella oli yhteensä marraskuussa 1 462 000 henkeä, mikä oli 12 000 henkeä enemmän kuin vuotta aiemmin.
– Heikkenemisestään huolimatta luvut kertovat silti yllättävän vakaasta työmarkkinatilanteesta, kun otetaan huomioon talouden erittäin heikko kehitys usean vuoden ajan, Kuoppamäki arvioi pankin tiedotteessa.
Kuoppamäki muistuttaa myös, että yrittäjien ja yrittäjäperheenjäsenien lukumäärä nousi vuodessa yli 3 prosenttia.
Työllisiä oli Tilastokeskuksen mukaan marraskuussa 2 422 000, mikä oli 9 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Työllisyysaste oli 67,3 prosenttia. Työllisten määrä väheni vuodentakaisesta yksityisellä sektorilla, mutta kasvoi kuntasektorilla.
Kuoppamäki ennustaa, että työllisyydessä joudutaan odottamaan myönteistä käännettä odottamaan pitkälle ensi vuoteen, vaikka länsivienti piristyisi jo lähikuukausina
– Kotitalouksien kukkarosta löytyvän ostovoiman heikkous asettaa tiukat rajat kulutusmahdollisuuksille myös ensi vuonna, Kuoppamäki toteaa.
TE-toimistoissa vilkasta
Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli marraskuun lopussa 327 000 työttömäksi työnhakijaksi tilastoitua. Heidän määränsä oli 31 000 suurempi kuin vuosi sitten.
Työttömyys lisääntyi kaikkien ELY-keskusten alueella, mutta eniten Pohjanmaalla ja Uudellamaalla, missä kummassakin työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi vuodentakaisesta 16 prosenttia.