Työttömiä yli 307 000 huhtikuussa

Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli huhtikuun lopussa yhteensä 307 300 työtöntä työnhakijaa. Se on 27 900 enemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Työttömien työnhakijoiden määrä väheni edellisestä kuusta 8 400:lla. Lomautettujen määrä on pysynyt ennallaan viime vuoden vastaavasta tilanteesta, ilmenee työ- ja elinkeinoministeriön työllisyyskatsauksesta.

Nuoria alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 2 900 enemmän kuin edellisen vuoden huhtikuussa eli yhteensä 37 700. Maaliskuusta huhtikuuhun nuorten työttömien työnhakijoiden määrä on laskenut noin 1 600:lla.

Nuorten työttömyyksistä päättyi ennen kolmen kuukauden työttömyyttä tammi-huhtikuussa keskimäärin 68,9 prosenttia. Tämä on 4,0 prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Pitkäaikaistyöttömien määrä kasvoi

Pitkäaikaistyöttömiä eli yhdenjaksoisesti vähintään vuoden työttömänä työnhakijana olleita oli 86 900, mikä on 17 500 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Yli 50-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 116 400 eli 9 300 enemmän kuin edellisenä vuonna samaan aikaan.

Koko maassa oli lomautettuna huhtikuun lopussa arviolta 33 000 henkilöä, mikä sama määrä kuin edellisenä vuonna vastaavaan aikaan. Kokoaikaisesti lomautettuja oli yhteensä 25 700 henkilöä, joka on 4 600 enemmän kuin edellisen vuoden huhtikuussa.

Vanhan lomautusmenettelyn mukaisia ryhmälomautettuja oli edelleen huhtikuun lopussa 200 eli 9 400 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Työnantajien ennakkoilmoitukset tulevista lomautuksista ovat sen sijaan lisääntyneet. Ennakkoilmoitusten mukaan on mahdollista, että 8 800 henkilöä lomautetaan lähitulevaisuudessa, mikä on 1 700 enemmän kuin vuosi sitten. Tulevien lomautusten määrä väheni maaliskuusta huhtikuuhun 6 600:lla.

Uudet avoimet työpaikat vähenivät

Poimintoja videosisällöistämme

Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin TE-toimistoihin huhtikuun aikana 43 400 eli 2 300 vähemmän kuin edellisen vuoden huhtikuussa. Kaikkiaan TE-toimistoissa oli huhtikuussa avoinna 88 500 työpaikkaa, mikä on 3 000 vähemmän kuin vuosi sitten.

Aktivointiasteeseen laskettavissa palveluissa oli huhtikuun lopussa 129 500 henkilöä, mikä on 20 100 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Näitä palveluita ovat esimerkiksi palkkatuki, työvoimakoulutus, työkokeilu ja omaehtoinen opiskelu.

Tilastokeskus: Työttömyysaste 9,0 prosenttia

Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työllisiä oli huhtikuussa 18 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Työllisyysaste oli 68,3 prosenttia, mikä oli 0,4 prosenttiyksikköä pienempi kuin edellisen vuoden huhtikuussa.

Työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli 241 000, mikä oli 2 000 enemmän kuin vuosi sitten. Työttömyysaste oli 9,0 prosenttia eli 0,1 prosenttiyksikköä suurempi kuin vuotta aiemmin.

Tiedot perustuvat työ- ja elinkeinoministeriön Työnvälitystilastoon ja ryhmälomautusten erillisseurantaan, sekä Tilastokeskuksen työvoimatutkimukseen. TEM:n Työnvälitystilaston lähteenä on TE-toimistojen asiakasrekisteri, kun taas Tilastokeskuksen työvoimatutkimus on otostutkimus.

TEM:n Työnvälitystilastossa työttömyyden määritelmänä on, ettei henkilöllä ole työsuhdetta eikä hän työllisty yritystoiminnassa. Lisäksi Työnvälitystilastossa kokoaikaisesti lomautetut luetaan työttömiin, mutta päätoimisia opiskelijoita ei.

Mainos