Tämä käy ilmi Yleisen työttömyyskassan eli YTK:n työttömille jäsenilleen elo-syyskuussa teettämästä kyselystä.
Puolet (52 %) vastaajista kokee suurimmaksi hankaluudeksi, ettei oman alan työpaikkoja ole tarpeeksi ja lähes yhtä monen mielestä (47 %) työhakemusten kriteerit ovat liian kovia.
”Ei auta, että on tuplamaisteri, kun vieressä istuu tohtori. Joku on käynyt kuussakin”, kommentoi eräs vastaaja.
Jopa joka neljäs (26 %) työtön ilmoitti kokevansa työnhaun turhaksi.
Henkilökohtaisempaa neuvontaa kaivataan
Moni vastanneista toivoi yhtenäistä rekrytointijärjestelmää, josta löytyisi avoimet työpaikat eikä omia tietojaankaan joutuisi joka kerta naputtamaan uudelleen. Erittäin tärkeänä nähtiin henkilökohtainen valmennus ja mentorointi:
”Realistinen ja rohkea urasuunnitelma pitäisi tehdä asiantuntevan ohjaajan kanssa – vaikka se sitten sisältäisi enemmän uudelleenkoulututusta kuin työnhakua”, ehdotti eräs vastaaja.
YTK:n toimitusjohtaja Auli Hännisen mukaan henkilökohtaiselle työnhakuvalmennukselle on selvästi kysyntää. Hänninen on jo pitkään toivonut, että työttömyyskassalaki antaisi myös työttömyyskassojen auttaa työttömiä jäseniään.
– Tunnemme jäsenistömme, joten meidän olisi helppo tukea heitä työnhaussa. Järjestäisimme mielellämme koulutuksia ja välittäisimme työpaikkoja – jos se vain meille sallittaisiin, hän sanoo.
Ikä vaikuttaa kielteisesti työnhaussa
Joka viides kyselyyn vastaaja oli huomioinut iän vaikuttavan kielteisesti työnhaussa. Iän kokivat painolastiksi niin 45-vuotiaat kuin yli 60-vuotiaatkin työttömät.
”Rekrytoijien pitäisi lukea, mitä ihminen on tehnyt, eikä tuijottaa vain ikää”, huomautti eräs vastaaja.
”Ainakin julkisen puolen työnantajat pitäisi velvoittaa haastattelemaan myös yli 55-vuotiaita – voisivat yllättyä iloisesti”, ehdotti toinen.
YTK on nostanut ikäkysymyksen esille syksyn aikana Uskalla nähdä toisin -kampanjassaan, jonka yksi iskulauseista on ”Töitä ei tehdä ikävuosilla, vaan kokemuksella”.
– Kampanjalla on haluttu sekä herätellä työnantajia, että kannustaa ihmisiä tekemään työelämässä yksilöllisiä ja rohkeita valintoja, sanoo Auli Hänninen.