Työttömät haastatteluun ensi vuonna kolmen kuukauden välein

Työnhakijat haastatellaan ensi vuoden alusta lähtien aina kolmen kuukauden yhdenjaksoisen työttömyyden jälkeen.

Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan tavoitteena on työttömän työnhakijan nopea työllistyminen, pitkäaikaistyöttömyyden ehkäisy ja avoimien työpaikkojen nopea täyttyminen. Muutos on yksi hallituksen syksyn budjettiriihessä sopimista toimenpiteistä.

Työttömälle tehdään ensimmäinen haastattelu, kun työnhaku on jatkunut kaksi viikkoa. Ensimmäisessä haastattelussa käydään läpi henkilön tilanne.

Myöhemmät haastattelut järjestetään kolmen kuukauden välein, jos työttömyys jatkuu edelleen. Niissä päivitetään työttömän tilanne. Haastatteluiden yhteydessä tarkistetaan aina työllistymissuunnitelma.

Haastattelut voidaan tehdä joko kasvotusten, videoyhteyden välityksellä tai puhelimitse.

Haastattelusta kieltäytymisestä ei tule sanktiota, mutta jos jättää saapumatta samassa yhteydessä tehtävään työllistämissuunnitelman laatimistilaisuuteen, siitä seuraa vähintään 15 päivän karenssi, jolloin työttömyyspäivärahaa ei makseta. Jos taas kieltäytyy suunnitelman laatimisesta tai ei noudata sitä, siitä seuraa vähintään 30 päivän karenssiaika.

Saman lakiesityksen myötä valtion rahoittamaa työttömyysturvaa voidaan käyttää jatkossa työttömän starttirahan, palkkatuen ja liikkuvuusavustusten rahoittamiseen. Liikkuvuusavustus on uusi tuki, jossa yhdistetään nykyinen matka-avustus ja muuttokustannusten korvaus. Avustus olisi peruspäivärahan suuruinen ja sen kesto porrastettaisiin työsuhteen keston mukaan. Starttirahan ja palkkatuen osalta kokeilu on voimassa vuoden 2017 ja 2018 ajan.

Viime vuonna työttömiä haastateltiin yli 0,5 miljoonaa kertaa. Uudistuksen myötä haastatteluja pitäisi tehdä yli 200 000 enemmän. Haastatteluja varten palkataan satoja uusia kokopäiväistä työntekijöitä TE-keskuksiin.

Mainos