Työtapaturmia sattuu vuodessa yli 140 000

Suomessa sattui toissavuonna yhteensä runsaat 142 000 työtapaturmaa. Tapaturmien määrä kasvoi hiukan edellisvuodesta, Tilastokeskus kertoo.

Palkansaajille työtapaturmista sattui noin 131 000 ja yrittäjille sekä maatalousyrittäjille noin 11 400. Suurin osa kaikista työtapaturmista eli runsaat 119 000 tapausta sattui työpaikoilla tai työliikenteessä, kun vastaavasti hieman yli 23 000 työtapaturmaa sattui työmatkoilla.

Luvuissa ovat mukana myös sellaiset lievät työtapaturmatapaukset, joista aiheutui alle neljän päivän työkyvyttömyys, ja joista vakuutusyhtiöt maksoivat ainoastaan sairaskulujen korvauksia.

Työtapaturmien määrä kasvoi hieman edellisistä vuosista, sillä vuonna 2010 sattui 135 000 työtapaturmaa ja vuonna 2009 vastaava luku oli lähes 128 000. Työtapaturmien määrät ovat kasvaneet vuodesta 2005 lähtien palkansaajien osalta vuoteen 2008 asti, mutta vuonna 2009 työtapaturmien kokonaismäärä väheni noin kymmenen vuoden takaiselle tasolle. Vuonna 2009 Suomea koetellut taantuma ja tehdyn työn määrässä tapahtuneet muutokset selittävät suurimmalta osin muutoksen.

Vuonna 2011 työpaikalla tai työmatkalla henkensä menetti yhteensä 55 henkilöä. Näistä palkansaajien kuolemaan johtaneita työpaikkatapaturmia oli 26, maatalousyrittäjien neljä ja muiden yrittäjien kolme. Työmatkalla sattui yhteensä 22 kuolemaan johtanutta tapaturmaa, joista 21 palkansaajille ja yksi muille kuin maatalousyrittäjille.

Työkuolemien määrä laski selvästi edellisvuodesta, sillä vuonna 2010 työpaikalla tai työmatkalla henkensä menetti yhteensä 61 henkilöä.

Mainos