Vanhempi ja lapsi syömässä. LEHTIKUVA / MIKKO STIG

Työssäkäynnin hyöty voi jäädä 30 euroon – ”Suomen ongelma pähkinänkuoressa”

Kansanedustaja ottaa kantaa lapsiperheiden sosiaaliturvaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustaja Tere Sammallahti (kok.) nostaa esiin sosiaalityöntekijöiden Helsingin Sanomiin laatiman mielipidekirjoituksen sosiaaliturvasta. Sosiaalityöntekijöiden mukaan pelkistä toimeentulotukileikkauksista puhuminen ei tavoita lapsiperheköyhyyden kirjoa, vaikka köyhyys onkin aina riski lapsen tulevaisuudelle.

Kirjoittajat vertaavat tulo- ja menotilastojen avulla kahta kuvitteellista esimerkkiperhettä. Toisessa perheessä vanhemmat ovat korkeasti koulutettuja ja työssäkäyviä, ja asuvat haja-asutusalueella asuntovelalla maksetussa omakotitalossa kolmen lapsensa kanssa. Toisessa esimerkkiperheessä perusturvan varassa elävät työttömät vanhemmat kasvattavat kolmea lastaan keskikokoisen kaupungin vuokra-asunnossa.

– Esimerkkilaskelmissamme taloudellinen hyöty työssäkäynnistä jäi vain noin 30 euroon, kun vähensimme nettotuloista välttämättömät elämiseen liittyvät kulut, lasten kohtuulliset harrastusmenot ja muutaman ylimääräisen menon, joihin voi saada täydentävää toimeentulotukea, kirjoittajat toteavat.

– Siinäpä Suomen ongelma pähkinänkuoressa. Paljon tärkeämpää kuin laajentaa sosiaaliturvaa on laajentaa suomalaisten ansaintamahdollisuuksia, kommentoi Sammallahti.

– Tasavero olisi hyvä alku, hän esittää X-päivityksessään.

HS:n mielipidekirjoittajien mukaan käytettävissä olevien tulojen lisäksi lapsen köyhyyden kokemukseen vaikuttaa myös vanhempien kyky turvata perheen talous.

– Lapsiperheiden sosiaalityössä olemme kohdanneet hyvin pienituloisia perheitä, joissa lapset eivät koe köyhyyttä, mutta myös suurempituloisia perheitä, joissa lasten perustarpeita ei syystä tai toisesta pystytä tyydyttämään, vaan perhe on joutunut jatkuvasti turvautumaan kertaluontoisiin etuuksiin, kuten kiireelliseen toimeentulotukeen, jota myönnetään akuutteihin ruokamenoihin tai sähköjen päälle kytkemiseen sähköyhtiön katkaistua sähköt maksamattomien laskujen vuoksi.

– Julkisessa keskustelussa ei siis ole huomioitu sitä, että lapsiperheisiin tehtävät tulonsiirrot eivät suinkaan aina kohdennu lapsen eduksi, he toteavat.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)