Työntekijät uskovat jäävänsä eläkkeelle entistä myöhemmin

Palkansaajien arviot siitä, missä iässä he jäävät eläkkeelle, ovat nousseet tuntuvasti viidessä vuodessa.

Viime vuonna lähes kaksi viidestä (37 %) yli 50-vuotiasta palkansaajasta arveli jäävänsä eläkkeelle 64-vuotiaana tai myöhemmin, kun vastaava osuus vuonna 2008 oli 28 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen vuoden 2013 työolotutkimuksen ennakkotiedoista.

Naiset arvelevat jatkavansa työuraansa yli 63-vuotiaiksi useammin (39 %) kuin miehet (32 %). Erityisen paljon on noussut niiden yli 50-vuotiaiden naispalkansaajien osuus, jotka arvelevat työskentelevänsä vähintään 65-vuotiaiksi.

Perusasteen tutkinnon suorittaneista palkansaajista 31 prosenttia arvioi jäävänsä pois töistä yli 63-vuotiaina, mutta korkean asteen tutkinnon suorittaneista näin arveli 46 prosenttia.

Vastaavasti johtotehtävissä olevista ylemmistä toimihenkilöistä 61 prosenttia aikoo jäädä eläkkeelle yli 63-vuotiaana, mutta teollisuustyöntekijöillä osuus on 18 prosenttia.

Mahdollisuudet jatkaa työuraa ovat mitä ilmeisimmin huonommat raskasta teollisuustyötä tekevillä kuin korkeasti koulutetuilla tai yleensä ylempiin toimihenkilöihin kuuluvilla.

Jatkamisajatukset ovat yleisempiä julkisella sektorilla kuin yksityisellä sektorilla. Julkisella sektorilla palkansaajien koulutustaso on toki korkeampi kuin yksityissektorilla, mutta myös työnantajan ikäpolitiikalla ja työsuhteen varmuudella on lisävaikutusta.

Valtiosektorilla (ei sisällä yliopistoja) jatkamishalukkaita on 55 prosenttia, kuntasektorilla 48 prosenttia ja yksityisellä sektorilla 29 prosenttia.

Kaikista yli 50-vuotiaista palkansaajista 43 prosenttia myöntää, että superkarttuma lisää heidän haluaan jatkaa työelämässä yli 63-vuotiaaksi. Sukupuolten välillä ei ole eroa tässä suhteessa.

Osuus on noussut yli 10 prosenttiyksikköä vuodesta 2008, ja vieläkin enemmän verrattuna vuoteen 2003: 26 prosentista 43 prosenttiin.

Myös halu jatkaa työntekoa eläkkeellä on yleistynyt: jo 72 prosenttia yli 50-vuotiaista palkansaajista sanoi voivansa harkita työskentelyä eläkeaikanaan joko kokoaikaisesti, osa-aikaisesti tai tilapäisesti, kun vuonna 2008 vastaava osuus oli 54 prosenttia.

Mainos