Yhteisösakko on poikkeuksellisen suuri verrattuna työturvallisuusrikoksista annettujen yhteisösakkojen yleiseen tasoon Suomessa.
– Tavallisesti yhteisösakon suuruus on parista tuhannesta eurosta muutamaan kymmeneen tuhanteen. Tiedossani ei ole, että työturvallisuusrikoksesta olisi aiemmin annettu Suomessa näin suurta yhteisösakkoa, kertoo työsuojelun lakimies Tanja Välke Etelä-Suomen aluehallintovirastosta.
Korkeimman oikeuden tuomio liittyi SRV Rakennus Oy:n tekemään louhintaräjäytykseen vuonna 2007. Helsingin Kampissa pysäköintihallin rakennustyömaalla tehdyssä räjäytyksessä sinkoutui kiviä Forumin pysäköintihallin puolelle.
Oikeus katsoi, että räjäytystyössä oli rikottu työturvallisuusmääräyksiä, ja että pääsyynä tähän oli vastuiden epäselvyys sekä laiminlyönnit työn ja työturvallisuuden valvonnassa. Yhtiö ei ollut nimennyt räjäytystyön johtajaa, eikä räjäytyssuunnitelmaa ollut laadittu ennen räjäytystä.
Korkein oikeus katsoi, että yhtiön toiminnassa ei ole noudatettu vaadittavaa huolellisuutta ja varovaisuutta työturvallisuusrikosten ehkäisemiseksi.
SRV Rakennus Oy:n saaman yhteisösakon määrään vaikutti muun muassa työnantajan piittaamattomuus räjäytystyötä koskevista määräyksistä. Korkein oikeus arvioi, että yhtiön talous kestää tuntuvan yhteisösakon, jolloin sakko voitiin määrätä laiminlyönnin laadun ja laajuuden perusteella.