Työsulku alkaa 18. joulukuuta kello 6.00, ellei alan työehtosopimusneuvotteluissa päästä ratkaisuun sitä ennen. Työsulku kestää 14. tammikuuta kello 6.00 saakka.
Työsulku koskee kaikkia STTA:n jäsenyritysten palveluksessa olevia noin 5 000 sähkö- ja teleasentajaa.
– Työsulkuun päädyttiin, koska työntekijäpuolen vaatimuksena on, että urakkatyössä työryhmän kokoonpanoon työn aikana tehtävät muutokset voidaan tehdä vain työryhmän työntekijäedustajan tai Sähköalan ammattiliiton suostumuksella, sanoo STTA:n toimitusjohtaja Esa Larsén.
Työantajapuolen näkemyksen mukaan tuotannon järjestäminen kuuluu yrityksille, ei alan työmarkkinaosapuolille.
Larsénin mukaan työnantajat pitävät kohtuullisena vaatimustaan, että työnantajalla on mahdollisuus muuttaa tarvittaessa myös eri työkohteissa urakkatyössä olevien työryhmien henkilömäärää siten, että sähköistystyöt etenevät ja ne voidaan luovuttaa tilaajille aikataulun mukaisesti.
Larsén korostaa, että työnantajat eivät ole hakemassa oikeutta urakkatyötä koskevien työmaasopimusten yksipuoliseen purkamiseen, muuttamiseen tai järjestelyihin, joilla työmaasopimuksessa sovittu työ jäisi yrityksen omilta työntekijöiltä tosiasiassa tekemättä.
– Päätös työsulusta on järjestön ainoa keino saada työehtosopimusneuvottelut päätökseen, sanoo Larsén tiedotteessaan.
Työehtosopimuksen voimassaoloaika päättyi 30. syyskuuta. Sähköalojen ammattiliitto keskeytti neuvottelut uudesta työehtosopimuksesta 30. lokakuuta ja julisti alalle 5. marraskuuta ylityökiellon, joka on edelleen voimassa.
Osapuolet aloittivat keskviikkona valtakunnansovittelijan johdolla ratkaisun etsimisen urakkatyöryhmän resurssimuutoksiin sekä työntekijäpuolen muihin vaatimuksiin, jotka koskevat yritysten työvoimahallintoa ja työntekijöiden palkkausta.
Larsén toivoo, että erimielisyydet uuden sopimuksen sisällöstä saadaan ratkaistua valtakunnansovittelijan avustuksella ennen työsulun alkamista.