Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan tarkoituksena on nopeuttaa työn vastaanottamista ja lyhentää työttömyysjaksoja.
Muutoksilla korostetaan työttömyysetuuden vastikkeellisuutta sekä työttömän velvollisuutta hakea työtä ja parantaa edellytyksiään työllistyä.
Esityksen mukaan työttömällä olisi kolmen kuukauden ammattitaitosuojan päätyttyä velvollisuus työttömyysetuuden saamisen edellytyksenä hakea ja ottaa vastaan myös sellaista kokoaikatyötä, josta maksettava palkka on työn vastaanottamisesta aiheutuneiden kustannusten jälkeen pienempi kuin hänelle maksettava työttömyysetuus.
Esitetyillä muutoksilla ohjataan työssäkäyntiin myös kotoa 80 kilometrin päähän ulottuvan työssäkäyntialueen ulkopuolella. Jos henkilöllä on oma auto käytettävissään, hänen edellytetään käyttävän sitä työmatkoihin myös työssäkäyntialueen ulkopuolella, eikä työpaikan sijainti työssäkäyntialueen ulkopuolella enää ole pätevä syy erota työstä.
Työstä kieltäytymisen perusteella asetettavaa korvauksetonta määräaikaa pidennetään, jos työtön kieltäytyy varmasta työpaikasta.
Työstä kieltäytymiseen perustuvat korvauksettomat määräajat alkaisivat vasta 30 päivän kuluttua kieltäytymisestä. Korvauksettomasta määräajasta aiheutuvan taloudellisen haitan voi siten jatkossa välttää nykyistä paremmin etsimällä uuden työpaikan ennen korvauksettoman määräajan alkamista.
Lakimuutokset tiukentavat työttömän velvollisuutta osallistua työllistymistä edistäviin palveluihin työttömyysetuuden saamisen edellytyksenä silloinkin, kun osallistumisesta ei ole sovittu työllistymissuunnitelmassa.