Ammattiliitto Pro käynnisti torstaina uuden palvelun, joka tarjoaa apua ja tukea yrittäjyyteen. Palvelu on tarkoitettu yksinyrittäjille ja itsensä työllistäjille, jotka toimivat esimerkiksi toiminimiyrittäjinä tai kevytyrittäjinä.
– Työn tekeminen on murroksessa ja muutoksessa. Tulevaisuudessa yhä suurempi määrä työntekijöistä saa toimeentulonsa useasta eri lähteestä. Yksi toimeentulon lähde voi olla yrittäjätoiminta. Myös kynnys yrittäjyyteen on alentunut. Uutena yrittäjyyden ja ansainnan muotona on suosiotaan lisännyt muun muassa kevytyrittäjyys, kertoo Pron palvelusektorin johtaja Minea Pyykönen tiedotteessa.
Pro kertoo haluavansa olla mukana työelämän muutoksessa ja tarjota jäsenilleen tukea uudenlaisissa työn tekemisen muodoissa.
– Osa uusista yrittäjistä toteuttaa ehkä pitkäaikaista haavettaan yrittäjyydestä. Osalla tilanne voi taas olla se, että työnantaja on painostanut siirtymään yrittäjäksi. Myös työttömänä voi ryhtyä yrittäjäksi ja ansaita toimeentulonsa uudella tavalla, Pyykönen muistuttaa.