Uudenmaan TE-toimiston työnhakijalle lähettämän kirjeen mukaan ”tarjotusta työstä kieltäytyminen voi johtaa työttömyysetuuden menettämiseen”.
Työttömyysturvalain mukaan työttömällä on kuitenkin oikeus kieltäytyä muussa kuin työsuhteessa tehtävästä työstä ilman työttömyysetuuden menettämistä.
Tämän vahvistaa myös oikeus- ja työministeri Jari Lindström (ps.) vastauksessaan, joka toimitettiin Li Anderssonille perjantaina. Vastauksen mukaan ministeriö ”pitää selvänä, ettei työttömyysturvalain työstä kieltäytymistä koskevia säännöksiä voida soveltaa muuhun kuin työ- tai virkasuhteessa tehtävään työhön”.
Anderssonin mukaan TE-toimistojen viestinnässä ja ohjeistuksissa olisi parantamisen varaa, kun tällaisia harhaanjohtavia kirjeitä työnhakijoille edelleen lähetetään.
– TE-toimistojen ei tule ajaa ketään pakkoyrittäjiksi, Andersson sanoo.
Lindström lupaa vastauksessaan työ- ja elinkeinoministeriön selvittävän, olisiko TE-toimistojen antamaa informaatiota tarpeen täsmentää.
– Tämä on hyvä asia. Työttömyystukipäätöksissä tulee lähteä yksiselitteisesti siitä, ettei yrittäjämuotoisesta työstä kieltäytyminen johda sanktioihin, ja tämä pitää tehdä jokaiselle työnhakijalle selväksi, Andersson kommentoi.
Ministeriön mukaan yrittäjäpaikkoja voidaan tarjota henkilöille, jotka ovat työllistymissuunnitelmassaan ilmoittaneet olevansa kiinnostuneita yrittäjyydestä.
Uudenmaan TE-toimiston yritysasiakkuuskoordinaattori Riku Hautamäki on aiemmin todennut, että mikäli tällainen henkilö myöhemmin kieltäytyy yrittäjyydestä, on karenssiriski olemassa.
– Tässä on ristiriita. Hautamäen tulkinta on lakiin perustumaton. Jos lain mukaan etuutta ei voi menettää, niin kyllä sen pitää päteä kaikkiin tilanteisiin. Ministeriön tulee kirkastaa ohjeistuksensa niin, ettei tästä ole epäselvyyttä yhdessäkään TE-toimistossa, Andersson vaatii.