– Päästökauppavetoisuudella saataisiin paremmat edellytykset investoida ja työllistää, kunhan epäreiluihin kilpailuvääristymiin puututaan. Ainoa todellinen ratkaisu ilmastonmuutokseen on kuitenkin globaali sitoumus, EK, SAK ja STTK toteavat.
EU:n komission ehdotuksen mukaan EU asettaisi energia- ja ilmastopolitiikassa vuoteen 2030 ulottuvalle kaudelle vain yhden jäsenvaltioita sitovan tavoitteen eli kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisen. Lisäksi EU-laajuisena esitetään sitovaa 27 prosentin uusiutuvan energian tavoitetta.
Keskusjärjestöjen mielestä esitys on parempi kuin kolmeen rinnakkaiseen tavoitteeseen perustuva nykymalli, joka on johtanut kalliiksi tulevaan tukivetoiseen järjestelmään.
– Selkeä 2030-tavoite ja päästökauppa sen ohjauskeinona vievät oikeaan suuntaan. Päästökauppa-aloilla ei pidä käyttää rinnakkaista ohjausta. Sen sijaan päästökaupan ulkopuolella tarvitaan EU-tasolla koordinoituja velvoitteita jatkossakin.
Esimerkiksi useat suomalaisyritykset ovat tehneet liikenteen biopolttoaineisiin suurinvestointeja, jotka edellyttävät vuodelle 2020 säädettyjen polttoaineiden sekoitevelvoitteiden jatkuvuutta.
Teollisuuden toimintaedellytyksistä huolehdittava
EU:n 40 prosentin päästövähennystavoite nostaa päästötonnin ja sitä kautta myös sähkön hintaa. Tästä aiheutuu energiaintensiiviselle teollisuudelle epäreilu kustannusero suhteessa EU:n ulkopuolisiin kilpailijoihin niin kauan kuin kilpailijat eivät rajoita omia päästöjään tasavertaisesti.
– Nouseva sähkön hinta syö myös kotitalouksien ostovoimaa, EK, SAK ja STTK huomauttavat.
Järjestöt vaativat myös työpaikkojen huomioimista vahvemmin ilmastopolitiikassa. Teollisuuden siirtyminen päästökaupan ulkopuolisiin maihin kasvattaa myös päästöjä: käytetyistä energiamuodoista ja teknologioista johtuen esimerkiksi EU-alueella tuotettu terästonni aiheuttaa keskimäärin 3-4 kertaa vähemmän päästöjä kuin Aasiassa.
– Suomen energiaintensiiviselle teollisuudelle on tarjottava reilu kilpailuympäristö muihin maihin verrattuna. Useissa EU-maissa on käytössä tai suunnitteilla hyvitysmekanismeja teollisuudelle ja myös Suomen hallitus on sitoutunut siihen, ettei teollisuuden kustannuksia nosteta. Sen vuoksi on varauduttava hyvittämään päästökaupasta johtuvaa sähkön hinnan nousua, kunnes vääristymät korjaava globaali ratkaisu on saavutettu, EK, SAK ja STTK sanovat.
Järjestöt myös katsovat, että energiaverotusta ei ole perusteltua kiristää sähkön hinnan noustessa muutoinkin.
EU:n osuuden maailman kasvihuonepäästöistä arvioidaan laskevan noin viiteen prosenttiin vuoteen 2030 mennessä. EK, SAK ja STTK huomauttavat, että Eurooppa voi näyttää suuntaa, mutta ilmastonmuutos ratkaistaan muualla.
– Päätavoitteeksi on asetettava kunnianhimoisen kansainvälisen ilmastosopimuksen aikaansaaminen Pariisin ilmastokokouksessa 2015. Kaikkien G20-teollisuusmaiden sitoutuminen on olennaista. Tällöin kaikki hyötyvät: yrityksille luodaan tasapuoliset edellytykset kilpailla ja työllistää, ilmastonmuutosta hillitään aidosti ja globaalit cleantech-markkinat vahvistuvat, EK, SAK ja STTK sanovat.