Työnantajista 8 prosenttia odottaa henkilökunnan määrän kasvavan, 7 prosenttia odottaa henkilökunnan määrän laskevan ja 84 prosenttia arvioi henkilöstömäärän pysyvän ennallaan.
Työllistämisaikeet ovat vahvistuneet kaksi prosenttiyksikköä verrattuna edelliseen neljännekseen sekä samaan ajankohtaan viime vuonna.
Parhaimmat työllisyysnäkymät ovat rakennusalalla ja teollisuudessa. Heikoimmat näkymät ovat hotelli- ja ravintola-alalla.
– Rakentaminen on ollut hyvässä kasvussa koko vuoden ja synnyttänyt tuhansia uusia työpaikkoja. Indikaattorin valossa myönteinen työllistämisvaikutus näyttää jatkuvan, vaikka alalla arvioidaankin jo kasvun hidastumista tähän vuoteen verrattuna, analysoi ManpowerGroupin Suomen viestintäjohtaja Mika Wilén.
Itä-Suomessa vahvimmat näkymät neljään vuoteen
Työmarkkinoiden odotetaan kehittyvän positiiviseen suuntaan kaikilla neljällä alueella. Etelä-Suomen ja Itä-Suomen työnantajat raportoivat hyvistä näkymistä (indikaattorit +14 %).
Itä-Suomessa työllistymisnäkymät ovatkin vahvimmat sitten kyselyn alettua vuonna 2012. Nousua edelliseen neljännekseen verrattuna on 11 prosenttiyksikköä.
– Osasyynä positiivisiin näkymiin on varmasti ruplan vahvistuminen, mikä on lisännyt venäläisten matkailijoiden määrää, sanoo Wilén.
– Suomelle on tietenkin hyvä uutinen, jos ennustettu Venäjän talouden kasvu ensi vuonna toteutuu – silloin voi toivoa, että venäläisturismi jatkaa piristymistään, vaikka matkaa huippuvuosiin vielä onkin, hän jatkaa.
Myös Pohjois- ja Länsi-Suomessa odotetaan kohtalaista kasvua (indikaattorit +7 % ja +4 %). Edelliseen neljännekseen verrattuna Pohjois-Suomen työllistymisnäkymät paranevat 20 prosenttiyksikköä
Länsi-Suomessa indikaattori vahvistuu 8 prosenttiyksikköä edellisestä vuosineljänneksestä. Etelä-Suomen näkymät sen sijaan laskevat 4 prosenttiyksikköä.
Vuositasolla työllistymisnäkymät kohentuvat selvästi eniten Pohjois-Suomessa (21 prosenttiyksikköä) ja Itä-Suomessa (19 prosenttiyksikköä). Etelä-Suomessa työllistämisaikeet kohentuvat 8 prosenttiyksikköä ja Länsi-Suomessa 4 prosenttiyksikköä.
Rakennusalan näkymät vahvat
Työnantajat seitsemällä toimialalla kymmenestä arvioivat lisäävänsä henkilöstön määrää tulevan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä.
Rakennusalalla työmarkkinat ovat vahvimmillaan sitten kyselyn alettua vuonna 2012 (indikaattori +15 %). Teollisuuden työnantajat raportoivat tasaista palkkaustahtia (indikaattori +13 %), kun taas rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalan sekä liike-elämän palvelujen kasvu on hieman rauhallisempaa (indikaattori +10 %).
Kohtalaista rekrytointiaktiviteettia ennustetaan myös kuljetus-, varastointi- ja viestintäaloille (indikaattori +9 %) sekä julkishallinnon, koulutuksen ja sosiaali- ja terveyspalveluiden alalle (indikaattori +7 %).
Työllistämisaikeiden ennustetaan heikkenevän kolmella toimialalla. Erityisesti hotelli- ja ravintoa-alan näkymät ovat alkuvuodesta heikot (indikaattori -7 %).
Vuositasolla tarkasteltuna työllistämisaikeet kohentuvat kahdeksalla toimialalla kymmenestä. Vauhdikkainta kasvu on ollut rakennusalalla, jonka työllistämistarpeet ovat kasvaneet huimat 36 prosenttiyksikköä. Heikointa kehitys on ollut hotelli- ja ravintola-alalla, jolla työllistämisaikeet laskevat 16 prosenttiyksikköä. Myös sähkö-, kaasu-, lämpö- ja vesihuollon sektorilla on laskua viime vuodesta.
Henkilöstön määrän odotetaan kasvavan kaikissa yrityskokoluokissa. Työllistämisaikeet ovat vankimmat keskikokoisissa yrityksissä (50–249 työntekijää) indikaattorin ollessa +26 prosenttia.
Pienten (10–49 työntekijää) ja suurten yritysten (250 työntekijää tai enemmän) työnantajat raportoivat myös hyviä työllistämisaikeita (indikaattorit +18 % ja +16 %). Mikroyritykset (alle 10 työntekijää) ennustavat vain pientä kasvua (indikaattori +4 %).
Vuoden 2017 ensimmäisen neljänneksen barometria varten haastateltiin 620 työnantajaa.