Työeläkevarojen määrä supistui, eläkemenot kasvussa

Suomalaisten työeläkevaroja oli syyskuun lopussa yhteensä 176 miljardia euroa. Varojen määrä supistui 6,9 miljardia euroa vuoden kolmannella neljänneksellä.

Eläkevarojen määrää on osittain painanut alaspäin rahoitusmarkkinoiden haastava tilanne ja heikko tuottokehitys. Samaan aikaan varoista myös maksettiin eläkkeitä enemmän ulos kuin työeläkemaksuista saatiin kerättyä sisään, kertoo Työeläkevakuuttajat Telan tilastoanalyysi.

– Suomen työeläkejärjestelmän menot ovat nyt kasvamaan päin ja menopaine on suurimmillaan 6-8 vuoden päästä. Myös eläkevarojen tuotoista eläkkeiden rahoitukseen käytettävä osuus kasvaa lähivuodet, sanoo Telan analyytikko Peter Halonen.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Heikkoja sijoituskausia varten työeläkevakuuttajilla on käytössä puskurit, jotka vaimentavat markkinoilla tapahtuvien heilahtelujen vaikutuksia. Ennen pitkää markkinatilanne kuitenkin taas kääntyy positiiviseksi, Halonen muistuttaa.

Pitkällä aikavälillä työeläkevarat ovat kasvaneet tasaisesti. Viimeisen 20 vuoden aikana varojen määrä on yli nelinkertaistunut. Rahastoinnin tarkoituksena on pitää työeläkemaksun taso matalampana kuin se muuten olisi. Vastikään eduskunnassa hyväksytyssä eläkeuudistuksessa työeläkemaksun taso vakautettiin pitkälle tulevaisuuteen.

– Joka vuosi maksutuloista osa pitää edelleen panna säästöön eli rahastointi pidettävä samalla tasolla suhteessa menoihin. Näin sijoitustuottojen osuus eläkkeiden rahoituksesta säilyy riittävänä tulevillekin sukupolville, eikä maksurasitus kasva jatkossakaan kohtuuttomaksi, sanoo Telan johtava ekonomisti Reijo Vanne.

Työeläkevaroista osakkeissa ja osaketyyppisissä sijoituksissa oli syyskuun lopussa 83,1 miljardia (47,2 %), korkosijoituksissa 76,3 miljardia (43,4 %) ja kiinteistösijoituksissa 16,6 miljardia (9,4 %).

Työeläkevaroista oli syyskuun lopussa sijoitettuna euroalueen ulkopuolelle 50,0 prosenttia, Suomeen 27,3 prosenttia ja muulle euroalueelle 22,7 prosenttia.

Eläkevaroja koskeva Telan tilastoanalyysi sisältää tiedot työeläkeyhtiöiden, eläkekassojen ja -säätiöiden, Kelan toimihenkilöiden eläkerahaston, Kevan, Kirkon keskusrahaston, Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen, Merimieseläkekassan, Suomen Pankin Eläkerahaston ja Valtion Eläkerahaston sijoitustoiminnasta. Tilastoissa on mukana vain lakisääteinen työeläketurva.

Mainos