Työeläkealan tietojärjestelmäkulut 230 miljoona euroa

Työeläkevakuuttajat Telassa on valmistumassa ensimmäinen kattava selvitys suomalaisten työeläkevakuuttajien it-kuluista.

Alustavien tulosten mukaan työeläkevakuuttajien it-kulut olivat viime vuonna noin 230 miljoonaa euroa. Summa oli keskimäärin 44 prosenttia työeläkevakuuttajien kaikista työeläkemaksuilla rahoitettavista toimintakuluista.

– Selvityksellä saamme tarpeellista tietoa koko alan it-kustannuksista ja tehostamismahdollisuuksista. Työeläkevakuuttajat tekevät jo nyt tietojärjestelmien osalta yhteistyötä. Selvitys antaa eväitä myös it-yhteistyön jatkopohdintoihin, sanoo Telan analyysitoimintojen johtaja Reijo Vanne.

Suomessa työeläkkeiden hoito toimii yhden luukun periaatteella. Kansalainen saa tiedot ja eläkepäätöksen yhdeltä työeläkevakuuttajalta riippumatta siitä, missä on ollut työuransa aikana vakuutettuna. Jokainen pääsee myös itse tarkistamaan tietonsa sähköisestä työeläkeotteesta.

Eläkeuudistukset vaikuttavat it-järjestelmiin

Työeläkevakuuttajat keräävät työeläkemaksut, hallinnoivat niitä ja maksavat ne ulos eläkkeinä. Kaikissa toiminnoissa prosessit ovat pitkälti automatisoituja ja tietojärjestelmillä on keskeinen rooli. Työeläkejärjestelmässä on tiedot kaikkien Suomessa töitä tekevien nykyisistä ja entisistä työsuhteista, ansaituista palkoista ja kertyneistä eläkkeistä.

Työeläkealan tietojärjestelmissä pitää huomioida kaikki vuosikymmenten aikana tehdyt muutokset työeläkelainsäädännössä. Lainsäädännölle on tyypillistä, että mitkään muutokset eivät ole takautuvia.

– Nykyisin tehtävissä eläkeratkaisuissa ja laskennoissa sovelletaan sitä eläkelainsäädäntöä, joka oli voimassa kulloisenkin tapauksen sattumishetkellä tai eläkkeen perusteena olevan tulon ansainta-aikaan. Hallittavat tietomäärät ovat suuria ja toimintavaatimukset korkeat. Tämä kasvattaa it-järjestelmien ylläpito- ja kehityskustannuksia, Vanne sanoo.

Aikaisemmin kuluja nosti erityisesti vuoden 2005 eläkeuudistuksen valmistelu ja toteuttaminen. Seuraavan eläkeuudistuksen valmistelu on juuri alkanut.

– Uudistusten toimeenpanolla on aikanaan merkittäviä vaikutuksia työeläkealan tietojärjestelmiin. Järjestelmän kustannustehokkuuden kannalta olisi toivottavaa, että muutokset suunniteltaisiin niin, etteivät tietojärjestelmäkulut kasva kohtuuttoman suuriksi, Vanne sanoo.

Suomalaisten työeläkevakuuttajien työeläkemaksuilla rahoitettavat toimintakulut olivat viime vuonna kokonaisuudessaan noin 530 miljoonaa euroa. Summa on noin 2,7 prosenttia eläkevakuutusmaksuina kerätyistä tuloista.

Selvitykseen on kerätty tietoja kaikilta Telan jäseniltä eli lakisääteistä työeläketurvaa hoitavilta yksityisten ja julkisten alojen työeläkevakuuttajilta.

Mainos