Tynkkynen peliyhtiön listoilla suosikki Hautalan seuraajaksi – ei pidä itseään sopivana

Peliyhtiö Unibet uskoo, että perjantaina hallituksesta eronneen kehitysministeri Heidi Hautalan (vihr.) korvaa hänen puoluetoverinsa, kansanedustaja Oras Tynkkynen.

Hautala ilmoitti perjantaina eroavansa kehitysministerin tehtävästään erostaan Arctia Shipping -yhtiöön liittyneen kohun seurauksena. Hänen seuraajansa ilmoitetaan ensi viikon keskiviikkona.

Tynkkynen saa Unibetilta kertoimekseen Hautalan seuraajana 2,10. Hänen valintaansa puoltaa erityisesti perinteinen järjestys, jonka mukaan kukin vuorollaan nousee ministeriksi. Nyt olisi Tynkkysen vuoro. Siirtymistä vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtajan paikalta ministeriksi pidetään myös luontevana. Tynkkynen vastasi kuitenkin Vihreän Langan kysyessä asiaa, ettei pidä itseään sopivana omistajaohjauksesta vastaavaksi ministeriksi.

Jos Hautalan korvaajaksi halutaan valita nainen, vihreiden naiskansanedustajista Unibet nostaa suosikiksi toisen kauden kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluodon. Hänen kertoimensa on 2,25.

Kolmantena Unibetin listalla on talousvaliokuntavastaava Johanna Karimäki. Toisen kauden kansanedustaja jää kuitenkin kertoimissa hieman selkeämmin kahden ennakkosuosikin taakse. Karimäen kerroin on 6,50.

Unibet antaa kertoimen (7,00) myös kokeneelle ex-ministerille Tuija Braxille. Yhtiö ei pidä kuitenkaan todennäköisenä, että Braxia valittaisiin ministerintehtävään uudelleen. Jos tehtävään valitaan kuka tahansa muu nelikon ulkopuolelta, on kerroin 4,75. Esimerkiksi europarlamentaarikko Satu Hassi kertoo, että alkaa harkita asiaa vasta, jos puolueen puolelta kysytään.

Mainos