Tyhjää ministeriaitiota ihmeteltiin eduskunnan kyselytunnilla, näin Juha Sipilä selitti

SDP:n Riitta Myller sai esittää kysymyksensä pääministerille vastuuministerin poissa ollessa

– Arvoisa puhemies, eduskunnan syksy on ilmeisesti yllättänyt ministerit, koska ministeriaitiossa on aika monta tyhjää paikkaa, Riitta Myller totesi eduskunnan syysistuntokauden ensimmäisen kyselytunnin avanneessa puheenvuorossaan.

Myller joutui esittämään Fennovoiman ydinvoimalahanketta koskevan kysymyksensä pääministeri Juha Sipilälle (kesk.), koska elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk.) ei ollut paikalla.

Mainos - sisältö jatkuu alla
Mainos - sisältö jatkuu alla

Sipilä selitti vajaata aitiota oman vastauksensa aluksi.

– Se on totta, että meitä on täällä vain puolet hallituksesta paikalla. Tämä on yhteensattumien summa. Paljon ministereitä on ulkomaan matkoilla. Muun muassa Ecofinin kokouksia ja Pohjoismaiden ministeritapaamisia. Osa meistä on kuninkaan valtiovierailulla mukana.

Pääministerin lisäksi paikalla olivat vain kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen (kesk.), opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.), maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.), oikeus- ja työministeri Jari Lindström (ps.), liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) ja ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen (kok.)

Mainos